Otsikon Wanhat alla olevat arviot ovat alunperin omaa käyttöä varten kirjoitettuja, melkoisen pikaisia ja pintapuoleisia huomioita sekä arvioita oluista. Ummikko N tosiaan otti tehtäväkseen maistaa 98:aa eri olutta vuoden 2014 aikana, ja tätä toteutettiin siten että molemmat joivat eri olutta ja maisteltiin sitten ristiin toistemme oluita. Tulipahan melko nopeasti määrä täyteen! Vain osasta tuli kuitenkin kirjoitettua huomioita paperille, ja kaikkia näitä ei allekirjoittanut (l. Ummikko M) jaksanut kirjoittaa puhtaaksi. Totesimme kuitenkin ettei se mainittavasti haittaa, sillä suuri osa alkuvuodesta maistelluista on sellaisia, jotka joko ansaitsevat toisen kierroksen tai olivat niin yhdentekeviä ettei haittaa vaikkei arvioita tullut laadittua.
Nämä arviot pisteytimme asteikolla 1-5, jossa pisteet korreloivat suunnilleen seuraavia mielipiteitä:
1: Hyi yök! Ei enää ikinä, mieluummin ottaa vaikka turpiinsa kuin tätä juo!
2: Välttävää – tuopillinen meni mukisematta alas, mutten näe mitään syytä juoda tätä enää toiste.
3: Täysin juotavaa, mutta syystä tai toisesta (esim. on tylsä, laimea, mielikuvitukseton tai ei ole ”omaa tyyliä”) tästä ei ole ainesta suosikiksi. Voisin silti kuvitella maistavani toiste.
4: Tämä on jo todella hyvä, muttei kärkikastia. Tulen luultavasti juomaan toiste.
5: Helmi oluiden joukossa, juoma jota tulee ehdottomasti löytymään tuopistani toiste ja jota suosittelisin muillekin.
Wanhat-otsikon alle ei ilmesty enää uusia arvioita.