Beer Hunters, Suomi. Stout, 4.0%. Pullo, 33cl.

Jo tässä vaiheessa on oppinut sen, että maitokauppaoluiden kohdalla on vain tervettä olla melko epäluuloinen eikä odottaa liikoja, sillä keinotekoinen 4.7% raja tarkoittaa, että monet oluet ovat vetisen makuisia. Tämä tuntuu etenkin koskevan tummia oluita, stouteja ja porttereita. Siksi fiilikset olivatkin etukäteen hiukan kahteen eriävään suuntaan menevät kun kaadoimme markettivahvuisen, mutta liki legendaarisen Porilaisen Beer Huntersin Mufloni Aamupala Stoutin tuoppiin.

Väriltään olut on tummaa, melkein mustaa jossa on pieni häivähdys punaista ja tumman tummaa ruskeaa. Vaahto on massiivista, hapokasta ja kohtuunopeasti laskeutuvaa. Vaahto ei myöskään jätä pitsijälkiä lasin pinnalle, joten laskeuduttuaan on kuin vaahtoa ei olisi ollutkaan, paitsi ohut poreileva kerros juoman pinnalla. Tuoksu on täyteläinen, tumma, makea ja maltainen. Ensimmäisenä huomaa tummaa leipää ja melko voimakkaita paahdetun sävyjä. Tuoksu on tasapainoinen, miellyttävä ja vahva, muttei liian voimakas tai päällekäyvä. Ajan myötä tuoksuun tulee jotain samaa aivan vastasilitetyn paidan kanssa: jotakin lämmintä, puhdasta, sileää ja ehdottoman miellyttävää. Tuoksua voisi kuvailla sanalla lupaava: tältä tuoksuvaa olutta suorastaan haluaa juoda! Ajan myötä tuoksussa astuu esiin kahvimaisuus, mikä on sekä sopivaa aamupala-aiheiselle juomalle että omiaan parantamaan jo jokseenkin miellyttävää tuoksua.

Jos tuoksu oli tasapainoinen, niin ensimmäinen makuvaikutelma on yllättävän aggressiivinen! Kuiva, hyökkäävää tummapaahdettua kahvia, voimakkuutta maussa enemmän kuin mitä alkoholiprosentti antaisi odottaa. Markettioluille ikävän tyypillisestä vetisyydestä Aamupala Stout ei kärsi. Ainoastaan jälkimaussa on ehkä hiuksenhieno aavistus vetisyyttä, tuntuu että maku pikemminkin hiipii ulos takaovesta kuin lähtisi kunnon hyvästit heittäen ulko-ovesta. Jälkeen jää suuta kuivaava karvaus, joka suorastaan rukoilee uutta siemausta oluesta. Loppumaun lievä vetisyys ei kuitenkaan missään nimessä onnistu pilaamaan markettiolueksi suorastaan loistavan täyteläistä ja maistuvaa olutta – Aamupala Stout on hyvä olut, piste. Toinen etenkin markettistouteja ja -porttereita usein vaivaava ilmiö tuntuu olevan liika hapokkuus. Vaikka Aamupala Stoutin maussa onkin hapokkutta, ei se ole millään muotoa häiritsevää tai dominoivaa, vaan pikemminkin korostaa tummia sävyjä maussa. Tuoksun makeutta mausta on vaikea löytää, eikä maltaisuuttakaan liiemmin ole, mutta kyllä molempia on aistittavissa kun vähän yrittää ja olut hiukan lämpiää.

Jos brittioluet vs. jenkkioluet kärjistää siten, että brittiläiset keskittyvät tasapainoon ja ovat konservatiivisia siinä missä jenkkioluet kärjistävät olutlaadulle tyypillisiä ominaisuuksia ja ovat provokatiivisia (juu, ei missään nimessä ole yleispätevä luonnehdinta, mutta allekirjoittaneiden mielestä pitää kutinsa aika usein!), kallistuu Aamupala Stout enemmän jenkkien suuntaan: tässä painopiste on kuivuudessa, paahdetussa ja poltetussa luonteessa, kahvimaisuudessa leipäisen/maltaisen makeuden sijasta, eikä voi sanoa että olut pyrkisi tasapainoon näiden kahden välillä. Aamupala Stout ei kuitenkaan kärjistä makua liikaa, ja pysyy kohtalaisen helposti nautittavana, vaikka onkin kenties tietyllä tapaa haastavampi kuin jopa moni Alkon valikoimista löytyvä, alkoholiprosentiltaan vahvempi stout.

Aamupala Stout on ensimmäinen kosketuksemme Mufloni-oluisiin ja Beer Huntersin tuotantoon, ja tämän perusteella odotuksemme nousevat korkealle!