Fuller’s London Porter

WP_20140801_011

Griffin Brewery, Englanti. Porter, 5.4%. Pullo, 0.5l.

Tämä helmi olueksi on mainittu jo muutamaan otteeseen tässä blogissa, ja muualla olemme nähneet sitä tituleerattavan maailman parhaaksi porteriksi – ja jossain jopa maailman parhaaksi olueksi. Ainakin jälkimmäisestä voinee olla montaa mieltä, tai binäärisen on/ei ole-asettelun ollessa kyseessä vain kahta jos ”jyrkkä ehkä” ei ole lukittava vastaus. Meidän taloudessamme ja kahden henkilön raadissamme London Porter saa korkeintaan 50% äänistä mitä parhauteen oluena tulee (ja sen se muuten saattaakin saada), mutta mitä parhauteen porterina tulee, niin 75%:n saalis lienee taattu.

Väriltään olut on tumma, muttei lähelläkään mustaa. Tumma, täyteläisen ruskea- ja punasävyinen olut tuo mieleen colan väriltään, mutta syvyydessä on sellaista punertavaa kauneutaa johon cola ei yllä. Vaahtoa tulee tummaksi brittiläiseksi melko vähän, eikä se jätä jälkiä, ja kaiken lisäksi haihtuu melkein kokonaan, jättäen vain ohuen kermaisan pinnan. Tämä onkin London Porterin olemuksen ainoa heikko seikka, muuten ulkonäkö on silmää miellyttävä ja tuoksu vähintäänkin yhtä hyvä nenälle. Tuoksussa on tummaa, paahdettua mutta silti makeaa mallasta, hiukan maitokahvimaista ja suklaista sävyä, ja tuoksun täyteläisyys antaa sille kermaisan kuohkean puolen. Humalaa tuoksussa ei ole, vaan pääpaino on tummissa, kevyen paahdetuissa ja melko makeissa sävyissä.

Maultaan London Porter on selvästi makeanpuoleinen porter, jossa on voimakkaita kahvimaisia sävyjä, mutta portereissa niin yleisen tummapaahdon sijasta pikemminkin hiukan makeampi (maidoton) kahvijuoma. Olut on juuri sopivan hapokas siten, että se nostaa paahtuneita ja kuivia sävyjä makeuden rinnalla. Tästä huolimatta, ja varmasti osittain kiitos hyvin varovaisen humalan maun, London Porter ei tosiaan yllä tummista tummimmaksi, kuivista kuivimmaksi eikä paahdetuista paahdetuimmaksi. Kuten parhaat Fuller’sin oluet, joihin tämä aivan varmasti kuuluu, on London Porter pikemminkin varovaisen konservatiivinen, provosoimaton, tasapainoinen ja ehkä jopa varman päälle pelaava olut – mutta siinä missä nämä monen muun panimon tuotteissa olisivat negatiivisia huomautuksia, osaa Fuller’s kääntää nämä edukseen tekemällä olutta joka on samalla helppoa juoda, mutta maultaan myös ehtaa A-luokkaa. Jälkimaussa on aavistuksen etäinen kermainen maku, joka oikeastaan tuntuu häivähdyksenä vain kun juoman nielaisee, ja melkeinpä harvinaisen pitkän ajan kuluttua kurkusta nousee aavistuksen mitäänsanomaton humalainen kuivuus, joka on hyvin maltillinen. Tuopin huvetessa humalan kuivuus kerrostuu hiukan, mutta pysyy silti loppuun asti sopivan taka-alalla: tämä olut ei kaipaakaan vahvaa humalaprofiilia. Lämmetessään London Porter muuttuu aina vain makeammaksi ja saa lievän joskaan ei korostetun mämmisen sävyn. Samalla paahteinen pohjavire maussa voimistuu myös, muttei nouse maltaisen makeuden ylle.

Suutuntuma on melko täydellinen: pehmeä, täyteläinen, samettinen, suorastaan suuta hyväilevä.

London Porterissa on oikeastaan aika paljon samaa itä-eurooppalaisten tummien lagereiden, kuten esim. Velkopopvický Kozel Darkin kanssa, ollen kuitenkin selkeästi joskaan ei radikaalisti tuhdimpi maultaan. Lieneekö tässä taustalla se seikka, että historiallisesti porterit ovat olleet suosittuja nimenomaan Itä-Euroopassa?

Oli miten oli, niin hyvin lähellä jonkin sortin täydellisyyttä tässä ollaan. London Porter ei varmasti ole kaikkein mielenkiintoisin tumma makukokemus, eikä edes ainutlaatuisin, mutta kun kaiken summaa yhteen, jää London Porterilla viivan alle sen verran vahva kokonaistulos ettei esim. mainio Young’s Double Chocolate Stout yllä samaan. Ummikko M on hyvin valmis julistamaan London Porterin suosikkioluekseen, eikä Ummikko N:kään suinkaan sylje tuoppiin jossa on tätä mainiota jumalten nektaria. Jolly good, mate!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s