Prykmestar Suklainen Pääsiäisporter

WP_20150402_004
Vakka-Suomen Panimo, Suomi. Porter, 7.5%. Pullo, 0.5l.

Se on taas pääsiäinen, ja pääsiäisen kunniaksi Alkoon oli tullut, totta kai, pääsiäisoluita. Kovin montaa sellaista emme jaksaneet hankkia, mitä nyt Schlenkerlan ensi kertaa pullotettua pääsiäisolutta pari pulloa, sekä tätä. Prykmestarin oluet eivät viime aikoina ole ihan kybällä vakuuttaneet meitä, esim. Schwarzia pilaa pieni vetisyys ja metallinen sivumaku (ko. oluen arvostus on silmissämme laskenut hiukan sitten arvion kirjoittamisen), mutta viime vuonna joimme Prykmestarin Kahvi Stoutin juurikin pääsiäisen aikaan ja se jätti hyvän fiuwiksen, joten annetaanpa uusi mahdollisuus! Ennakko-odotuksia tosin hiukan latistaa se, että tämä on pohjahiivaolut: lienee peruja brittityylisten oluiden fanituksestamme, mutta jotenkin hiukan karsastamme pohjahiivaportereita.

Tuoppiin juoma kaatuu reilusti vaahdoten, mutta se on hyvin kevyttä ja colamaista. Vaahto katoaa nopeasti aivan täysin, ei jätä mitään jälkiä itsestään. Tuoppiin jää jotenkin colamaisen ohuen oloista ja hapokasta olutta, joka väriltäänkin on Coca-Colamaisen tumman punertavaa. Myös tuoksussa on colamainen häivähdys, jonka ohella tosin on reilusti paahdettua mallasta ja suklaata, sekä hienoisia salmiakin sävyjä. Näin vahvaksi olueksi Pääsiäisporterilla on yllättävän hento tuoksu, mikä on harmi sillä muuten tuoksu on oikein oiva. Ajan myötä suklaa vain korostuu tuoksussa, ja kehittyy jopa kaakaomaiseksi.

Suussa ohuudesta ei ole jälkeäkään: päinvastoin, melko hapokas olut tuntuu kermaisan kuohkealta suussa. Maku on hyvin makea tummuudessaan, jonka alla on selkeitä tumman suolaisuuden sävyjä. Erityisen paahtunut tämä ei ole, eikä myöskään erityisen kahvinen, vaan avainsanat ovat nimenomaan suklainen ja salmiakkinen, mämminenkin. Ja suklaa on esim. ilmakuplilla varustetun Stratos-patukan kaltaista kuohkeaa, suussasulavan pehmeää suklaata, sekä makeutetun kaakaon suklaisutta. Pääsiäiseen sopien suklaisuuden vieressä oleva mämmisyys kehittyy hyvin runsaaksi. Aluksi alkoholi ei maistu oluessa juuri lain, mutta muutaman kulauksen jälkeen kurkussa rupeaa korventamaan sillä tavalla että kyllä tässä oluessa sitä alkoholia on! Humalan rooli oluessa on… jaa, onko sillä oikeastaan roolia maussa? Edes jälkimaussa ei erityisemmin humalaa tunnu, kyllä tämä on ehdottomasti mallaspainotteinen olut: jälkimaussa mämmisyys korostuu, ja se hiipuu pikkuhiljaa tyhjyyteen melko miellyttävällä tavalla.

Pidemmän päälle makeus ja suolaisuus muuttuvat melko massiivisiksi ja rupeavat helposti tökkimään. Prykmestarin Suklaista Pääsiäisporteria kuvailee hyvin sana tuhti: voimakas maku vaatii aikaa, ja olut tuntuu mahassa hyvin täyttävältä.

Aivan täysi napakymppi Pääsiäisporter ei ole, sen verran se rupeaa tökkimään loppua kohden, mutta tästä huolimatta aika hyväksi se yltää, ja on varmasti hyvä jälkiruokaoluena. Prykmestar nostaa osakkeitaan, vaikka melkeinpä liioitellun makea ja suklainen olut on varmasti monille vähän liiankin makea ja suklainen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s