Sheppy’s Traditional Organic Cider

WP_20150919_005

Sheppy’s Cider, Englanti. Kuiva omenasiideri, 6%. Pullo, 0.5l.

Syksy tulee, ja silloin on oikea aika maistella siidereitä. Alkon perusvalikoimista hetken poissa ollut Sheppy’s teki paluun (ainakin meidän Alkostamme oli poissa n. vuoden verran), joten kun vuodenaikakin on mitä sopivin, oli aivan pakko ostaa pari pulloa sitä ja ryhtyä arvioitsemaan. Sheppy’s on se toinen niistä kahdesta äärikuivasta brittisiideristä, joita on saanut kaikista vähän paremmin varustetuista Alkoista – toinen on jo kehumamme Aspall Suffolk Cyder, joka on muuten luomusiideri niin kuin Sheppy’skin.

Tuoppiin juoma kaatuu niukasti poreillen, mutta hiukan poreillen silti, ja tuoppiin asetuttuaan se on melkein hapottoman oloinen. Pientä poreilua on kuitenkin havaittavissa. Väriltään se on aika kalpea aidoksi siideriksi, kalpean kellertävän oranssinen, ja täysin läpinäkyvä. Pullon pohjallakaan ei pahemmin hiivaa näkynyt. Tuoksussa on kaneliomenaa ja tuorehiivaa – vähän kuin pullataikinaan tehty omenapiirakka. Hiukan etäinen tuoksu on hapankirpeä, mutta kallistuu lämpimään kylmän sijasta. Syksyisen pakkasaamun sijasta tässä on alkusyksyn lämmintä, kevyttä syyssadetta. Totta puhuen tuoksu voisi olla vähän voimakkaampi, mutta muuten se on oikein oiva. Lämmetessä tuoksuun tulee lievää kompostin käyneisyyttä – niin kuin kuuluukin.

Heti ensimmäisen kulauksen jälkeen oikein tuntee kuinka ikenet vetäytyvät ja suun täyttää voimakas, vahamainen kuiva kerros. Kylläpä vain: tämä on kuiva siideri. Siis KUIVA. Siinä missä Aspallissa on pientä makeutta tasapainottamassa kokonaisuutta, on Sheppy’sin perinteinen luomuomppu yksinkertaisesti kuiva. Kuiva, kirpeä ja hapan. Lämmetessä kirpeys on se aspekti mausta joka taittuu eniten. Jyrkkä siideri, etenkin näinkin hapokkaaksi siideriksi; jos ulkonäkö onkin melko hapoton, huomaa suussa hapon aivan selvästi. Oikeastaan Sheppy’s on kuin hapotettu still cider, vaikka onkin paradoksaalista sanoa näin: siinä on paljon kunnon still ciderin maun ehdottomuutta yhdistettynä ensialkuun makua hämäävästi mukapehmentävään hapokkuuteen. Alkuun sitä voisi erehtyä luulemaan että tämä on kohtuuhelppo kuiva omenasiideri, kunnes hapon alta nousee esiin kaiken allensa peittävä äärimmäisen vahamainen, tuhti ja paksu kuivuus. Hiukan lisää omenaisuutta vahan rinnalle makuun kyllä kaipaisi. Sheppy’siä ei oikein voi kutsua virkistäväksi, sillä sitä juodessa tulee vain entistä kovempi jano.

Sheppy’s on siidereitä sarjassamme ehdoton, jyrkkä ja tinkimätön, jopa sille tasolle että vähän vähemmänkin riittäisi. Aspall vetää selkeästi pidemmän korren juuri siksi, että sekin on hyvin kuiva, mutta se on sitä aavistuksen tasapainoisemmalla tavalla. On vaikea ihan pokkana väittää nauttivansa täysin rinnoin siideristä kun tuntuu että ikenet vetäytyvät ja hampaita peittää parin millin kerros tahmeaa vahaa. Tästä huolimatta ja toki osittain tämän takia Sheppy’s on omalla tavallaan laadukas juoma.

Sheppy’sin luomuomena on vähän sellainen siidereiden jatkokurssilaisten juoma: se ei todellakaan ole mikään aloittelijain makean virkistävä nautintoaine, muttei kuitenkaan yhtä äärimmäinen ja suorastaan vihamielinen kuin hapottomista hapottomin still cider. Alkon rikollisen suppeassa valikoimassa oikein hyvä ehdottomamman kuivuuden edustaja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s