Griffin Brewery, Englanti. Strong Ale, 8.5%. Pullo, 0.5l.

Olutodysseiamme aikana muutama panimo on jo ehtinyt nousta ns. luottopanimoksi, joiden tuotoksiin uskaltaa tarttua varmuudella siitä, että saa ainakin mielenkiintoisen, laadukkaan oluen jos nyt ei aina ihan omiin makumieltymyksiin täysin osuvaa kuitenkaan. Fuller’s on näitä panimoita, ja etenkin heidän London Porterinsa on meidän kahden keskuudessa rankattu korkealle, ja myös Fuller’s India Pale Ale oli mukava tuttavuus.

Kahdeksan ja puolen voltin verran potkua omaava Golden Pride on väriltään jotain aivan muuta kuin kultaista. Kuparia ja mahonkia pikemminkin, tummahkoa, punertavaa ja syvää väriä, joka on yksinkertaisesti miellyttävä. Olut vaahtoaa miellyttävästi, vaahdon kadotessa oikeastaan kokonaan ja melkeinpä jälkeä jättämättä vähän ajan kuluessa. Tuoksussa on jotain samaa itä-eurooppalaisten ja saksalaisten tummien lagereiden kanssa: on maltaisuutta, on makeutta, on nenään mukavasti istuvaa leipäisyyttä. Tuoksu on syvä, ja sellainen jota tekee mieli nuuskia hyvän ajan ennen juomista. Toisaalta tuoksussa on juuri sellaista maltaista makeutta, jopa lievää mämmisyyttä, joka on monissa oluissa tarkoittanut että makuun kehittyy vähän liikaakin mämmistä makeutta ja on siten laskenut ko. oluiden kokonaisarvosanaa.

Suutuntuma on harvinaisen paksu ja täyteläinen, oluen kirkkaus ja vaaleampi värisävy eivät lupaile näin täyteläistä makukokemusta. Tuoksun maltainen, mämminen makeus näyttelee pääosaa maussakin, mutta etenkin jälkimakuun kehittyy humalan sävyjä. Humalasta puheen ollen korkea alkoholipitoisuus maistuu myös, ollen osittain vastuussa oluen täyteläisyydestä ja maun voimakkuudesta. Maussa on potkua, se on heti ensikättelystä asti selvää, mutta onko maku hyvä? Kas siinä vähän visaisempi kysymys.

Makukokemuksena Golden Pride on ilman muuta sitä mitä Fuller’silta odottaisi, eli osaavasti valmistettu, maultaan kehittyvä ja kaikkea muuta kuin yksiulotteinen olut. Maussa on sekä maltaisuutta että humalaa, tässä tosin painottuen melko vahvasti ensiksimainittuun, ja nimenomaan makeaan maltaisuuteen; varsinaista leipäisyyttä mausta ei löydy. Makunautintona taasen on pakko todeta ettei Golden Pride istu kovin hyvin kummankaan pirtaan. Karamellista, maltaista makeutta on liikaa, ja se rupeaa tökkimään, suorastaan jopa ällöttämään melko nopeasti. Mämmisyys vain korostuu ajan kuluessa. Makeutensa ja täyteläisyytensä takia Golden Pride on vaativa olut, jota ei huitaista naamaan tuosta noin vain, ja ikävä kyllä pitkittyneen lipittelyn takia maltainen makeus ja humalan kuivuus rupeavat tavallaan kerrostumaan suuhun, aiheuttaen sen että jokainen siemaus tuntuu vähän vaikeammalta niellä kuin edellinen. Makuelämyksenä Golden Pride tuo mieleen Helsinki Beer Festivalilla maistamamme belgialaisen Vicaris Winter Beerin, joka aluksi maistui hyvältä, mutta ajan myötä maku muuttui jopa ällömakeaksi ja yksinkertaisesti epämiellyttäväksi.

Huonoksi olueksi emme käy Golden Prideä haukkumaan, etenkin kun meidän mielestämme huonon oluen mittapuu on keskiverto markettilager. Golden Pridestä ja näistä ei voi puhua samana päivänäkään. Selvää on myös se, että Golden Pride on nimenomaan juuri sitä, miksi sen tekijät sen tarkoittivat… ikävä kyllä tässä tapauksessa se on aikalailla juuri sitä, mitä me emme oluelta halua. Mutta koska kummallekaan ei kolahtanut, on pakko todeta että Golden Pride on ensimmäinen lommo Fuller’sin haarniskaan meidän kirjoissamme: tätä emme osta toiste. Sori, hei.