Treffipäivänä Ummikot suuntasivat kauniiseen ja kesäiseen pääkaupunkiimme viettämään päivää. Blogin aihepiiriin ei kuulu elokuva Maleficent (joka oli molempien mielestä hyvä) eikä vähäinen shoppailu (joka oli molempien mielestä rasittavaa) eikä edes ruoka, vaan alkoholijuomat. Koska S-ryhmän siiderifestarit olivat vielä käynnissä, otimme tilaisuudesta vaarin ja maistelimme vielä vieraita juomia.

Ekskursio alkoi taas Martinlaakson Jyväsestä, jossa juomiksi valikoitui Perry’s Cider Companyn Perry’s Puffin sekä Hogs Back Breweryn Hazy Hog, eli brittisiidereitä koko rahalla. Ja jos edellisellä visiitillä napakymppejä ei tullutkaan, niin nyt molemmat osuivat ainakin hyvin lähelle. Perry’s Puffin on jo etiketistä lähtien loistava, pullon stilisoitu postimerkkityylinen lunnietiketti on nimittäin yksi hienoimmista, ellei peräti kaikkein hienoin labeli johon olemme törmänneet. Etikestistä ulkonäköön ja makuun matka ei ainakaan mennyt alaspäin: samean, hiukan vehnäolutmaisen (miinus vaahto), kevyesti poreilevan ulkonäön ja hiivaisen omenaisen, ummehtuneet ja tunkkaisen tuoksun takana on melko pehmeä, lievän scrumpymainen siideri, joka oli kuivan hiivainen, omenaisen turpea ja jämäkkä. Kuivuutta ei tasapainottanut niinkään makeus kuin mehuisa raikkaus, ja loistavan maun täydellisti luonnollisen omenainen happamuus ja hapokkuus. Loistava siideri.

Hazy Hog ei ihan samalle tasolle yllä, mutta hyvä siideri se oli siltikin, etenkin kun ottaa huomioon että se on Hogs Backin ensimmäinen siideriyritelmä. Ulkonäöltään se on tummempi kuin Puffin, ja vaikka samea olikin, niin kuitenkin kirkkaampi kuin kilpakumppaninsa. Tuoksussa oli action-hahmojen kumimaisuutta, He-Man miesten pehmeiden päiden kumintuoksua, sekä makean karamellimaista, hyökkäävää tuoksua. Ei lainkaan hullumpi tuoksu, vaikka hiukan outo olikin. Siiderin pohjana on käytetty Thatchersin siideriä, ja sen kyllä huomaa: kuten toisella isommalla Suomesta saatavalla brittisiiderivalmistaja Westonsilla, on liki kaikissa Thatchersin siidereissä samanlainen perusluonne, jota kutsummekin Thatchers-mauksi; Hazy Hogissa on tätä samaa makua, mikä aiheutti ensialkuun lievää pettymisen fiilistä, mutta toisaalta ymmärrämme miksi uusi tulokas rakentaa siiderinsä menestyneelle pohjalle. Thatcherspohjan päälle Hogs Back rakentaa makeahkoa sameutta, joka on kuitenkin melko hentoa, ja lopputulos on sameudestaan huolimatta helposti juotava ja raikas juoma. Ei mitenkään ikimuistettava, mutta ensimmäiseksi yritelmäksi oikein lupaava.

Helsingissä ensimmäinen tankkaustauko oli Kampin Rotterdamissa, missä Ummikko M tyytyi vanhaan suosikkiin, Fuller’sin London Porteriin, joka on porterien aatelia ja muutenkin aivan loistava olut. Ummikko N pysyi siiderilinjalla, ja festivaalitarjonnasta tuoppiin kaadettiin Sheppys’in Cider With Honey; Sheppy’siltä Alkon perusvalikoimaan kuuluu kuivaakin kuivempi siideri, joten oli lievän yllättävää kun tämä melkein värittömän kalpea ja kevyesti poreileva siideri paljastui hyvinkin makeaksi ja kevyeksi, vaikka tietenkin hunaja ainesosana vähän sitä enteili. Hunaja dominoi maussa, vaikka makeaa omenaakin oli aistittavissa. Jälkimakukin oli ehdottoman hunajainen. Hunajan maku ei kuitenkaan liikaa dominoi, ja pohjalla on juuri sen verran omenaa että juoman tunnistaa siideriksi. Tuttavuutena hiukan kummallinen, muttei ollenkaan epämiellyttävä ja oikein helppo juoda. Ihan täysi napakymppi kyseessä ei ole, mutta kuitenkin ehdottoman ammattitaitoisesti ja hyvin tehty siideri.

Shoppailutuokion toinen tankkaustauko pidettiin Teerenpelissä, jossa Ummikko M pysytteli tummissa vesissä ja valitsi juomakseen Teerenpelin oman Viskistoutin, joka oli melko hapokas ja hyökkäävän terävä ja makeahkokin. Viskitynnyrissä kypsyttely antoi oluelle ainutlaatuista luonnetta, johon ei muissa stouteissa oikein törmää. Raati ei oikein päässyt yhteisymmärrykseen juomasta, Ummikko M:n mielestä terä oli liikaa ja jätti epämukavan polttelun vatsaan, kun taas Ummikko N piti Viskistoutia varsin onnistuneena. Ummikko N taasen pysytteli siidereissä ja valitsi Dunkerton’sin Organic Ciderin, joka oli melko tavanomainen kuivahko, sameahko brittisiideri jossain puolikuiva-kuiva -akselin keskivaiheilla.

Leffan jälkeen ruuan yhteydessä joimme siideriä; Ummikko M pitäytyi jo tutuissa ja valitsi Yhdysvaltalaisen Angry Orchard -siiderin, jota olimme aikaisemmin verranneet Etelä-Afrikasta kotoisin olevaan Savanna Dry’hin, mutta nyt mieleen tuli paljon enemmän markettisiideri Magners melkein liiallisessa makeudessaan… arvelimme että edelliskokeilusta ei ainoastaan etiketti ole muuttunut, vaan myös resepti, eikä muutos ole parannusta entiseen. Ummikko N valitsi Brother’s Cloudy Lemon Premium Ciderin, jota molemmat pitivät arpapelinä: aikaisemmat Brother’s-siiderit ovat olleet joko ihan hyvä, kuten heidän päärynäsiiderinsä, tai aivan kammottavia kuten heidän toffeeomenansa. Onneksi Cloudy Lemon oli juotava jos ei nyt perin loistava: sitruunalla rankasti maustettu päärynäsiideri näytti lonkerolta ja/tai hard lemonadelta, tuoksui ko. juomilta, ja oikeastaan maistuikin ko. juomilta tai lonkeron ja spriten sekoitukselta jossa oli kevyen kevyttä päärynämäisyyttä. Vaikea juomaa oli siideriksi mieltää, vahvin mielleyhtymä oli Garage Hard Lemonade.

Illan päätteeksi päädyimme vielä Jyväseen, jossa Ummikko N otti vielä yhden siiderifestarilistalta (Ummikko M:n tyytyessä Guinnesiin): päärynää ja omenaa sekoittava Gwatkin Pyder. Siideri oli tumman kuparinen väriltään, tuoksun ollessa hedelmäinen, muttei oikeastaan omenainen eikä päärynäinen. Tuoksu oli vahva ja hieman puumainenkin. Kevyesti poreileva siideri oli maultaan niinikään hyvin hedelmäinen, omenatuoremehumainen ja hapokas, jossa maistui alkoholia enemmän kuin etiketissä mainitut 5%. Ei siiderifestaritarjonnan kärkeä, muttei myöskään häntäjoukkoa.

Useita juomia tuli siis maisteltua, ja tämän illan jälkeen vain muutama siiderifestarilistan juoma on kokeilematta. Ikävä kyllä taitavat myös jäädä kokeilematta, sillä S-ryhmän siiderifestari loppuu 15.6.