Little Valley Brewery, Englanti. Porter, 4.5%. Pullo, 0.5l.

Lieköhän luomuvillitys isokin asia alkoholin maailmassa? Viinien puolella on vissiin muutamiakin luomuviinejä, mutta oluissa emme muistaaksemme ole törmänneet muihin luomutuotteisiin tähän mennessä kuin Little Valley Breweryn tuotteet. No, oli miten oli, vaikka eettiset seikat ja luontoystävällisyys ovatkin hyviä asioita, ei anneta niiden muodostaa negatiivisia ennakkoluuloja tätä olutta kohtaan. Se seikka taasen, että tämä(kin) poimittiin Citymarketin hyllyltä ja on siten miedonpuoleinen, herättää vähän epäluuloja, monet markettivahvuiset stoutit ja porterit kun ovat olleet vetisenpuoleisia.

Kivalla mustavalko-oranssilla värimaailmalla väritetystä, muuten tylsällä etiketillä varustetusta pullosta kaatuva olut on keskirunsaasti vaahtoavaa, mutta vaahto on nopeahkosti katoavaa sorttia. Pitsiä jää jonkin verran. Väriltään olut on colaa hiukan vaaleampi, pikemminkin tummanruskea kuin musta, aivan aavistuksen verran punertava, ja piirun verran vaaleampi kuin mitä porterilta odottaisi. Tuoksu on miellyttävä, kahvimainen, kevyen lakritsinen ja tuo hiukan mieleen Young’s Double Chocolate Stoutin jossa aavistus breakfast stoutmaista sävyä. Tuoksutellessa aromi tuntuu vain paranevan, ja nimen vaniljakin nousee esiin. Mallastakin tuoksussa on, ja tuoksu kallistuukin selkeästi makean puolelle.

Suutuntuma on melko hapokas, ja ainakin aluksi se jopa vähän peittää makua. Hapokkuuden alta paljastuu ensiksi paahdettuja, kuivia sävyjä, joiden rinnalle kehittyy kahvimainen, hiukan makea maku. Lakritsia ja yleistä karkkimaisuutta maussa on hiukan, ei liikaa, mutta varsinaista vaniljaisuutta siitä emme löydä. Jälkimakuna on mieto mutta selvä humalainen kuivuus, joka on kuitenkin vähän luonteeton. Maku ei ole suoranaisesti vetinen, mutta hyvin hento ja jopa hauras, ja peittyy liiallisesti oluen hapokkuuden alle. Kuivat, paahdetut ja humalaiset sävyt sekoittuvat makeampiin nuotteihin (kuvitelkaa tähän kapellimestarimaiset elkeet nuotti-sanan kohdalle, joita Ummikko M esitteli) yhtäältä hyvin, mutta toisaalta siten, että oluen ongelmaksi muodostuu se, ettei se oikastaan ole kuiva eikä makea porteri, vaan kummallinen välimuoto joka ei osaa valita paahdetun, breakfast stoutmaisen kuivuuden eikä suklaastoutin makeuden kanssa (vaikka porteri onkin). Ajan myötä jälkimaun humalankatkera kuivuus vähän korostuu, mutta sekin pysyy melko neutraalina luonteeltaan.

Vanilla Porterissa olisi periaatteessa aineksia ihan hyväksi olueksi, mutta sillä on melko heikko luonne ja on huomattavasti tavanomaisemman, jopa tylsemmän makuinen kuin mitä nimi antaisi olettaa. Sinänsä oluessa ei ole mitään kriittistä vikaa, mutta kun roimasti parempiakin stouteja sekä portereita on yleisesti tarjolla, ei liene aihetta juoda tätä toiste, ainakaan kovin äkkiä. Vaikea sanoa onko luonteen heikkous markettivahvuuden kirous, vaiko ihan muuten vaan heikkous.