Griffin Brewery, Englanti. Bitter, 5.9%. Pullo, 0.5l.

Fuller’s-odysseiamme etenee seuraavaan etappiin, joka ei ole kyklooppien saari eikä edes Minoksen umpitunneli, vaan paljon kehuja saanut ja useampia palkintoja voittanut ESB, josta muutama suomalaisbloggaajakin on kirjoittanut kehuen. Olemme ikään kuin ottaneet asiaksemme maistaa jokaista Fuller’s-olutta johon törmäämme, ja onkin siis jo korkea aika perehtyä tähän helmeen. Itse asiassa olut on jo ikään kuin hyvänpäivän tuttu, sillä sitä on tullut maisteltua ravintolassa ruokailun yhteydessä.

Olut vaahtoaa tuoppiin kaadettaessa ihan kivasti, ei nyt runsaasti muttei myöskään vähäisesti vaan sopivasti siitä keskeltä. Vaahto on melko tiivistä, kermaista ja ei nyt nopeasti muttei hitaastikaan laskeutuvaa. Se jättää pientä röpelöä lasin pintaan, ja katoaa lopulta melkein kokonaan. Väriltään olut on punertava ja aavistuksen pronssinen, ei ihan läpinäkyvä muttei oikeastaan sameakaan. Tuoksu on raikkaan yrttinen ja hedelmäinen, ja siinä on ehkä aavistus puumaisuutta, ja makeaa mallastakin aistii melko selvästi. Tuoksussa on myös lievä toffeemainen tai, brittioluelle mainiosti sopien, kermafudgemainen tuoksu. Uskolliseen Fuller’s-tyyliin tuoksu lupailee tasapainoista, ehkä tavallaan konservatiivista makukokemusta, mutta sehän on jo todettu, että Fuller’sissa nämä seikat ovat vahvuuksia.

Ensipuraisulla ehkä hiukan yllättäen karamellisoitu mallas onkin se, johon eniten kiinnittää huomiota – jotenkin olisi odottanut että humala olisi isommassa roolissa, mutta yrttinen ja tosiaan hiukan puumainen, havuisa humala ei heti nouse kovin vahvasti pintaan. Makea ESB on, ja maltaisan maun huomioon ottaen oikeastaan yllättävänkin raikas sekä virkistävä. Myös tuoksun fudgemaisuutta voi aistia mausta, melko etäisenä kuitenkin, ihan kuin tuoksussa. Jälkimaussa tuntuu ensiksi yrttimäisyyttä melko vahvasti, joka sitten tasoittuu humalaiseen kitkeryyteen. Päällimmäinen fiilis ESB:stä on että tässä on sekä ehta että tyypillinen Fuller’s-olut: mitään radikaalia ei edes yritetä, sen sijaan keskitytään olennaiseen ja tehdään taidokkaasti hyvä olut. ESB on äärimmäisen helppo nautittava, se ei oikeastaan haasta makunystyröitä, vaan pikemminkin myötäilee niitä. Tässä tapauksessa tämä on hyvä asia.

ESB on ilman muuta erittäin hyvä olut, ja sitä tulee aivan taatusti löytymään tuopeistamme toiste… poislukien Fuller’sin tummat on tämä melko varmasti tähänastinen Fuller’s-suosikkimme, mutta vieläkin selvemmin etenkin London Porterilla on pitkä kaula ESB:hen, sen verran loistava London Porter kuitenkin on. ESB sortuu ehkä helppouteensa, se on liian helppo ja nopea juoda, kun taas London Porter ja London Black Cab Stout tarjoavat juuri oikean verran haastetta. Ihan emme pysty yhdistymään ESB:n maasta taivaisiin ylistäjiin, mutta siltikin toteamme että Fuller’s onnistuu taas. Hyvällä tavalla helppo olut jossa on paljon perus-brittialen makua.