Sinebrychoff, Ruotsi. Red Ale, 4.6%. Pullo, 0.33l.

Eilisen turhakkeen jälkeen entuudestaan olemattomat odotukset Sinebrychoffin Brewmasters Collection-sarjan toista olutta kohtaan laskivat vielä enemmän, melkeinpä negatiivisen puolelle. Lähtökohtaisesti voisi kuitenkin ehkä odottaa hiukan enempiä tältä, nyt kun kyseessä ei ole lager vaan ale, joten ainakaan markettilageria tämä ei voi olla. Noh, kohtahan se nähdään miten nimettömät ruotsalaiset ovat Sinebrychoffille panneet…

Mahonkisen värinen Irish Red Ale ei hirveästi vaahtoa, mutta samalla se ei kuitenkaan myöskään ole äärimmäisen hapotettu. Kyllähän siinä kuplii, mutta vähänlaisesti kuitenkin. Väri on oikeastaan nätin tumma ja syvä, vaihdellen valaistuksesta riippuen syvän ruskeasta kirkkaan mahonkiseen, ja onpa mukana jopa häviävä häivähdys lilaa. Tuoksu on selkeästi tummempi kuin esim. eilisellä höyryoluen irvikuvalla, mutta tuo oikeastaan mieleen tummemman lagerin, esim. cernen tai ylipäätään tumman itäeurooppalaisen oluen, ei niinkään Brittein saarten alea. Siinä on hiivaista, hapokasta ja makeahkoa mallasta, joskin aavistuksen kevyenä. Humalaa ei tahdo haistaa, kenties ihan aavistus loppusilauksena maltaisuudelle. Tuoksu on oikeastaan aika mitäänsanomaton, sen perusteella voisi odottaa väljähtynyttä Kozelin tummaa.

Maku on oikeastaan positiivinen yllätys ainakin siinä mielessä, ettei se ole läheskään yhtä valju ja hento kuin sisaroluessaan (eli California Steam Beer). Ensipuraisu on yllättävänkin väkevä. Mallas dominoi selkeästi, mutta sen alta maistii, eli aistii ja maistaa, humalaa. Jälkimaku ei ole erityisen voimakas taikka pitkä, mutta silti selkeän humalainen. Erityisen katkera jälkimaku ei ole, ja humala on muutenkin ehkä aavistuksen kasvoton tässä oluessa, mutta kyllä sitä on sen verran että jälkimaku vähän mutta selkeästi kuivaa suuta. Maltaisuus on selkeästi sukua markettilagereille, siinä on paljon sitä samaa ylihapotettua jyrkkyyttä ilman varsinaista luonnetta, mutta läheskään yhtä kusenkaltaiseksi suodatettua ja raiskattua se ei ole. Tämä oikeasti maistuu edes joltakin. Emme ole kovinkaan vakuuttuneita siitä, että tätä kehtaisi kutsua aikuisten oikeasti red aleksi, lähinnä ehkä perus markettibisseksi joka on ottanut vähän vaikutteita perunaa mussuttavien punapäiden saarelta, ja riippuen vähän siitä kummin päin tämän oluen tulkitsee voi se olla joko jossain välttävän ja ala-arvoisen, tai juotavan ja välttävän välillä. Red alena tämä ei makunystyröitä hivele, mutta astetta maistuvampana perusbissenä tämä on ihan OK.

Mikään merkkitapaus tai klassikko Brewmasters Collectionin Irish Red Ale ei tosiaankaan ole, mutta siitä huolimatta ihan kohtuu juotava tapaus. Brewmasters Collection ei ilmiselvästi, hienoista korulauseista huolimatta, ole mikään vakava yritelmä tuoda epätavallisempia oluttyylejä markettien hyllyille ja suurten kansanjoukkojen perjantaikopsuihin, vaan lähinnä keino myydä markettioluesta johdettuja melko köyhiä mutantteja hienon kuuloisen nimen avulla. Enemmän kuin vähän halpamaista siis, mutta tästä huolimatta Irish Red Ale ei ole täysin kelvoton tapaus.

Loppuun on pakko vielä sanoa, että Sinebrychoffin ja Carlsbergin mainospuheet näihin kahteen olueeseen liittyen ovat suorastaan vituttavia teennäisyydessään ja jopa valheellisuudessaan, ottaen huomioon mitä litkua nämä kuitenkin ovat. Oikeastaan vain tämän takia suosittelemme jättämään nämä oluet marketin hyllyyn ja ostamaan vaikka esim. jotain oikeasti hyvää olutta.