St. Peter’s Brewery, Englanti. Porter, 4.5%. Pullo, 0.5l.

Tämä olut onkin jo entuudestaan tuttu, mutta edelliskerran kun sitä maistoimme, Urho’s Pubissa kesällä aamun pikkutunneilla tuhdin ruuan jälkeen, oli fiilis vähän väärä tummalle oluelle, joten päätimme tarttua tilaisuuteen kun huomasimme että paikallinen S-markettimme oli ottanut tätä valikoimiinsa. Tämä on muuten samainen S-market, jonka valikoiman heikentymistä valittelimme taannoin, mutta kyse taisikin vain olla kesäoluiden poistumisesta syys/talvioluiden tieltä, sillä nyt sinne oli tullut muutamia hyviä uutuuksia valikoimiin. Martinlaaksolaiset, käykää tsekkaamassa.

Ihan hirveästi tämä porteri ei vaahtoa, ja se vähäkin katoaa melkein täysin, jättäen vain pienen colamaisen kerroksen hyvin colamaisen värisen juoman pinnalle. Olut on väriltään tumman mahonkinen, valoa vasten mahongin syvä puna korostuu nätisti. Pyhän Pietarin hunajaporterista ei uhku samanlaista kolossaalista tummuutta kuin joistakin muista portereista (puhumattakaan stouteista), vaan olemukseltaan siinä on vaikeasti määriteltävää keveyttä, jota tuoksu on omiaan vahvistamaan. Jo kauas tuoksuu aivan selvästi valuvan hunajan ja mehiläisvahan sävyjä. Tuoppia nuuskiessa hunaja sekoittuu aavistuksen kahvimaiseen, melko tyypilliseen porterin tuoksuun, mutta hunaja on kyllä se dominoiva osapuoli tuoksussa. Mieleen tulee hunajalla maustettu kahvi. Aavistuksen outo tuoksu tummalle oluelle, muttei ollenkaan hassumpi.

Maku on melkoisen outo sekoitus kohtalaisen vahvaa humalointia, hunajan melkeinpä imelää makeutta ja portereille tyypillistä, paahdetun kahvista ja aavistuksen makeaa maltaisuutta. Tässä makujen epätavanomaisessa kolminaisuudessa vaikuttaa käyvän vähän niin, että sopua ei synny vaan kaikki kolme kinastelevat keskenään, ja loppupeleissä humala vie ison osan taistelukentästä (eli suusta), jättäen hunajan ja porterin maut taistelemaan keskenään jäljelle jäävästä pinta-alasta. Ikävä kyllä tämän lopputulema on se, että porterin sävyt jäävät melko valjuiksi, ohuiksi ja haaleiksi. Makujen yhdistelmä ja painotus on sen verran outo, että oluesta ei oikein saa otetta, vaan se jää ärsyttävällä tavalla etäiseksi ja epämääräiseksi. Mikäli perinteinen porterin makukirjo olisi vahvempana tässä oluessa, ja etenkin humala olisi hiukan vaimeampi, voisi St. Peter’s Honey Porter olla oikein oiva, aavistuksen erikoinen tumma olut, mutta tälläisenään tuntuu siltä, ettei se missään vaiheessa lunasta lupauksia tai avaa itseään kunnolla, minkä takia olutta on vaikea erityisemmin kehua. Makujen yhdistelmä on myös suuhun väärin sattuessaan jopa lievän kuvottava, mikä on omiaan laskemaan sen pisteitä silmissämme. Olut ei kuitenkaan ole varsinaisesti huonon makuinen, se vaan välillä onnistuu tekemään jonkin likaisen tempun makunystyröille, joista ne tykkäävät kyttyrää.

St. Peter’s Honey Porter on oiva esimerkki oluesta, jossa voisi olla ainesosat menestykseen, mutta joka toteutuksensa takia astuu pahemman kerran harhaan. Liian tunkkaisen, vahamaisen hunajainen maku yhdistettynä humalaan ja liian heikkoon porterin makuun ei ole resepti menestykseen. Mitä St. Peter’sin tuotteisiin tulee, pysyttelemme jatkossa mieluummin loistavassa Cream Stoutissa, ainakin kunnes lisää ko. panimon tuotteita tulee vastaan. Niin huono Honey Porter ei kuitenkaan ole, että julistaisimme St. Peter’sin pannaan sen takia.