Theakston, Englanti. Old Ale, 5.6%. Pullo, 0.5l.

Oikein oivassa Öl Från Fat Och Flaska -kirjassaan Peter M. Eronson kutsuu tätä olueksi jota ”ei tule missata” ja suitsuttaa muutenkin tätä jo vuodesta 1890 valmistettua, panimon kotikaupungin Mashamin tuomioistuimen mukaan nimettyä olutta, sanoen että siinä on ”kaikkea mitä voisi toivoa”. Kun näinkin suitsutettua olutta siis Alkoon tuli, oli suorastaan pakko hommata sitä hetimiten Ummikkoin Maistelmuslautakunnan eteen.

Hyvin tumma, mahonkisen punaruskea olut vaahtoaa kohtalaisesti, jättäen melko tiivin ja hitaasti laskevan, äänekkäästi poreilevan vaahtokukan sekä reilusti röpelöä lasin pinnalle. Valoa vasten näkee selvästi että olut poreilee runsaasti, ja täten yleisvaikutelma on melko hapokas. Jo kauas lasista tuntuu selvä tumman, makean ja hapokkaan maltaan tuoksu. Lähempää tuoksutellessa tuntuu maltaisuuden ohella suklaata, pähkinää, selviä paahdetun sävyjä mutta humalaa ei oikeastaan lain. Vaan näinhän sen kuulukin olla old aleissa: humalan rooli on pieni.

Erittäin pehmeän ja täyteläisen, melkein kermaisen suutuntuman omaava Old Peculier tuo maultaan hiukan mieleen yhdistelmän Itä-Eurooppalaista tummaa, esim. Velkon tummaa, ja barley wineä. Siinä on hiukan barley winen ylimakeaa pyöreyttä, muttei läheskään yhtä etovalla tavalla, ja samalla sitä hapokasta tummuutta mitä esim. Kozelin mustassa pukissa on. Paahdettuja, suklaisia ja pähkinäisen rasvaisiakin sävyjä on, sekä myös melko hennosti mutta silti helposti löydettävää humalan karvautta. Humala antaa Old Peculierille aavistuksen puumaisen sekä hiukan multaisen tunkkaisen sävyn. Sekä tuoksuun että makuun kehittyy ajan myötä ylikypsää makeutta, kuin joku liian kauan auringossa seissyt makea hedelmä, lähinnä persikka tai aprikoosi.

Old Peculier on enemmän kuin hyvä olut: se on vaativa. Sitä ei pysty kulauttamaan kurkustaan alas tuosta noin vaan, vaan sitä pitää jäädä miettimään, maistamaan koko suullaan ja – suoraan sanoen – arvostamaan. Old Peculierissa on monipuolisesti eri sävyjä, jotka luovat sekä hyvän että täyden huomion vaativan, monimutkaisenpuolisen oluen. Se ei ehkä yksiselitteisesti ole kummankaan suosikkiolut, mutta se on yksi mielenkiintoisimmista oluttuttavuuksista pitkään aikaan. Ja monella tapaa mielenkiintoinen on tärkeämpi kuin hyvä – hyvyys/huonous on kuitenkin täysin subjektiivinen arvio, kun taas mielenkiintoisuus ja vaativuus ovat ainakin aavistuksen objektiivisempia ominaisuuksia.

Eronson oli siis oikeassa. Olut, jota ei pidä missata.