Late Red

WP_20141227_007
Shepherd Neame, Englanti. Bitter, 4.5%. Pullo, 0.5l.

Paikallinen K-Markettimme on vastikään laajentanut melko suppeaa ulkomaisten oluiden valikoimaansa, ja vaikkei se vieläkään kovin kummoinen ole, on sinne ilmaantunut muutamia ihan mielenkiintoisia tuttavuuksia. Shepherd Neamen IPA jätti positiivisen muistijäljen joskus ravintelissa, joten kun etikettikin lisäksi oli vinkeä, päätimme että Punaista Lauria pitää maistaman.

Olut kaatuu lasiin kohtalaisesti vaahdoten aavistuksen kermaista mutta hapokasta vaahtoa, joka haihtuu ajan myötä liki kokonaan. Tuoppiin jää kuitenkin ihan nättiä pitsiä reilusti. Olut on väriltään nougat-toffeemaisen punaruskea, ja hyvin kirkas sekä hapokas olemukseltaan. Tuoksu on hiivaisella tavalla miedon humalainen, ja mukana on myös reilusti makeaa, karamellisoitua mallasta ja reilu ripaus inkivääriolutmaista mausteisuutta makeudessa. Tuoksu on itse asiassa vähän pelottava, ei lupaile mitään kummoista makunautintoa.

Suutuntuma on melkein häiritsevyyteen asti hapokas, mutta poreilun alta aistii puumaista, hiivaista, kuivaa ja säröilevää humalaa. Inkivääriolutmainen luonne on myös mukana tofeemaisen makeassa maltaisuudessa, ja onpa mukana helposti tunnistettavaa pähkinäisyyttäkin. Oikeastaan olut maistuu täysin miltä se tuoksuukin, ja on hyvin yksiulotteinen. Maku ei pahemmin kehity mihinkään, eikä uusia makunystyrän nylkyttäjiä ilmaannu jatkomaistelun myötä. Jälkimaku kestää kyllä suussa hetken, mutta on mieto ja ”hop aleksi” kutsutulle oluelle luvattoman mitäänsanomaton.

Punainen Lauri on melko tyypillinen markettibitteri: kyllä tämän bitteriksi tunnistaa ja katkeroitumatta juo, mutta se on myös yksiulotteinen, mielikuvitukseton, ohut (muttei vetinen), tylsä ja keskinkertainen, intohimoja herättämätön kurkunkostuttaja. Britannian vanhimmaksi panomiäheksi itseään kutsuva Neame ei ikävä kyllä ole Late Redin kohdalla osannut pistää kokemustaan kunnolla peliin, vaan on tehnyt läpeensä keskinkertaisen ja unohdettavan bitterin – vaikkakin täysin juotavan sellaisen. Sanottakoon Late Redin hyväksi kuitenkin se, että kyllä me tämän perusteella saatamme hyvinkin ostaa muitakin Shepherd Neamen oluita markettihyllystä kun vastaan tulee.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s