Robinsons Brewery, Englanti. Bitter, 4.7%. Pullo, 0.5l.

Viime vuosina markettien hyllyille on ilmestynyt useampikin bändiaiheinen olut: Iron Maidenin Trooperin ohella ainakin Motörhead-, Kiss- ja AC/DC-olutta saa melkein mistä tahansa marketista jossa on muuta kuin vain ja ainoastaan perusmarkettilageria, ja onpa muistissa jos nyt ei ihan tuoreessa sellaisessa myös Matti Nykänen- ja Linda Lampenius-aiheiset siiderit. Ja Leningrad Cowboys-olut! Yleensä nämä halvalla markkinointikikalla myyvät oluet ovat aivan yhtä turhaa kusivettä kuin mikä tahansa muu kehno lager ja mielenkiintomme niitä kohtaan on siten pyöreät nolla – mutta Trooperia Ummikko M maistoi kerran kun eksyi vähemmän hyvin varustettuun lähiökuppilaan, eikä pitänyt sitä ainakaan mitenkään katastrofalisen kauheana, joten nyt maistellaan sitä ihan kunnolla.

Juoskaa niille vitun vuorille jos ei kelpaa.

Olut kaatuu tuoppiin niukasti vaahdoten – parin sentin kermaisa vaahtokerros katoaa melko nopeasti jättäen pientä epätasaista pitsiä juoman pinnalle. Väriltään olut on oikeastaan aika kiva, rusehtava oranssiin vivahtavalla tavalla, kevyt muttei varsinaisen ohut. Toki suodatettu ja läpinäkyvä muttei ylen hapokas. Tuoksu nojaa selkeästi kuivan puumaiseen, pähkinäiseen suuntaan. Ikävä kyllä tuoksussa on myös vähän rasvoittunutta härskiintyneen pähkinän ummehtunutta, hiukan epämieluisaa tuoksua. Pähkinän alla on kevyesti toffeemaista, melko imelää makeutta. Ei mitenkään hassumpi tuoksu bitterille, jos nyt ei toisaalta mikään klassikkotuoksukaan. Ei tässä ole mitään mikä upottaisi koukkunsa sinuun varsinaisesti.

Jos tuoksussa pähkinä juoksee vapaana ja makeus lähinnä kulkurina välillä vahingossa risteää samalle polulle, on maku tasapainoisempi: makeudella on selkeästi tasavertaisempi rooli. Pähkinäisyys on ihan onnistunutta, ei ollenkaan liian kuivaa tai soraisaa vaan mukavan täyteläistä, kevyen puumaista ja ehkä jopa kevyen kermaisaa. Makeus kärsii ikävä kyllä lievästä vetisyydestä, minkä takia kokonaiskuva on aavistuksen liian laiha. Kokonaisuutena maku ei kuitenkaan ole vetinen, vain vähän liian ohut. Trooperin puolesta on kuitenkin sanottava että se on erinomaisen virkistävä ja raikas bitter, juuri sellainen helppo ja kevyt ale jonka voisi huitaista huiviin vaikka saunakaljana tai terassilla. Tai vaikka pubissa työpäivän jälkeen. Ei Trooper mikään klassikko bitterien saralla ole, mutta olemassaolonsa oikeuttava joka tapauksessa – on niitä heikompiakin bittereitä tullut juotua jopa ihan nimekkäiltä panimoilta. Trooperin ansioksi on myös laskettava se, että se on ihan aito bitter, eikä mikään keinotekoinen mukabitter joka yrittää ratsastaa vain nimellä.

Trooper on siinä mielessä tosiaan ihan iloinen poikkeus säännöstä, että se on halvalla kikalla markkinoitu olut, joka ei ole täyttä ryönää vaan päinvastoin ihan hyvä olut labelista huolimatta. Etenkin kun ottaa huomioon että Iron Maiden-kytköksen takia tätä löytää jopa monen luokattoman huonon marketin oluthyllystä, on pakko todeta että ihan kiva homma että Bruke kumppaneineen päätti lätkäistä Eddien olutpullon kylkeen. Trooper ei siis ole hai, eikä susi, vaan ihan mukiinmenevä brittiale.

Summa summarum: ennakko-odotuksia selkeästi parempi olut, lievästä keskinkertaisuudestaan huolimatta erittäin juomakelpoinen.

PS. bongaa Iron Maiden-viittaukset tekstistä. Palkintona ylettömästi pahaa mieltä hukatusta ajasta.