Belhaven Brewery, Skotlanti. Scotch Ale, 7.4%. Pullo, 0.33l.

Skottityylinen ale ei toistaiseksi ole Ummikoille tullut erityisen tutuksi, vaikka toki muutamia tuon omituisen karvaisen hameväen kansoittaman maankolkan oluita onkin tullut maisteltua. Alkon valikoimiin ilmestyi syksyn aikana hiukan kyseenalaisen mielikuvan jättäneen Belhavenin wee heavy -tyylin Wee Heavy -nimistä olutta, joten yleissivistyksen, kansanterveyden ja henkisen kehityksen takia Ummikot tietenkin hankkivat sitä pari pulloa. Peter M. Eronsonin Öl På Flat Och Flaska -kirjan mukaan wee heavy on skottialetyyleistä alkoholipitoisin ja muutenkin raskain, mutta eipä tuo 7.4% volyymiprosenttia kovin korkea ole kun vertailee vaikkapa johonkin imperial stoutiin tai sensellaiseen. Toisaalta, eiköhän pari annosta tätä työpäivän päätteeksi takaa hyvät pörinät…

Lasiin olut kaatuu äänekkäästi poreillen. Alkuun muodostuu reilun parin sentin paksuinen kerros höttöistä ja ilmavaa vaahtoa, joka sekunneissa katoaa liki kokonaan, jättäen vain ihan pienen ja epätasaisen jäännöksen oluen pinnalle. Väriltään olut on tumman ja rikkaan mahonkinen, jossa on punan ohella runsaasti ruskeaa sävyä. Vaahdon vähyys ja hapokkuus antaa kevyen vaikutelman, mutta värissä itsessään on jotain raskasta.

Tuoksussa on reilusti alkoholia hiukan puna- tai portviinimäisella tavalla (Sorensen kuvaileekin wee heavy -tyylin oluita sanomalla että niissä maun perustana on alkoholi enemmän kuin mallas tai humala). Siinä on keskivahvan alkoholista viinimäistä makeutta: tujumpaa kuin viini (tai olut), muttei silti ihan likööri- tai brandyvahvuista. Viinimäisyyttä korostaa tumma hedelmäisyys, joka ei ole niinkään ylikypsää kuin kevyen käynyttä. Ylikypsyyden ja turpeuden puutteen takia alkoholinen hedelmäisyys ei kuitenkaan vie ajatuksia barley winen suuntaan, vaan enemmän ehkä joihinkin täyteläisen hedelmäisiin belgibruneihin, tosin Belhavenin Wee Heavyssä on enemmän alkoholia kuin hedelmää, toisin kuin ainakin meille tutuissa bruneissa missä alkoholi ei liikaa dominoi tuoksussa. Väkevyydestään huolimatta ihan mielenkiintoinen tuoksu.

Jos alkoholi olikin isossa roolissa tuoksussa, ei se maussa dominoi yhtään samalla tavalla. Päinvastoin, vasta jälkimaun loppukaneeteissa rupeaa alkoholin korvennus tuntumaan. Rungossa isoimmassa roolissa on hyvin makea tummahko maltaisuus. Viinimäistä luonnetta oluesta kyllä löytyy, kuten myös ylikypsää hedelmää ja selkeät mutteivät liian vahvat yhtäläisyydet bruneihin ja tummiin belgioluisiin yleensä jatkuvat tuoksusta makuun. Makeus lipsahtaa vähän ällön puolelle, mutta hedelmäisyys ei maussakaan erehdy menemään liian yliturpeaksi, minkä takia makean hedelmäinen Wee Heavy ei maunkaan puolella tuo mieleen barley wineä kovinkaan vahvasti vaikka monet maun osaset sinänsä ovat samanhenkisiä kuin barley winessä. Humalaa mausta on vaikea löytää vaikka mielikuvitusta vähän käyttäisikin – kyllä Wee Heavyn maun komponentit ovat mallas ja alkoholi. Jälkimmäinen nousee tosiaan oikein kunnolla esiin jälkimaussa ja viinamaisena korvennuksena nielussa ja masussa. Lämmetessään runko vain pehmenee pehmenemistään: oikein tyylikäs olut.

Haastavan tahmeanmakea ja vahva Wee Heavy antaa sellaisen vaikutelman, että se olisi oiva hitaasti nautiskeltava jälkiruokaolut raskaan ja perinteisen liha-aterian jälkeen, esim. riistapaisti punaviinikastikkeessa. Nopeasti juotava tämä ei ole, eikä toden totta mikään jokaiseen tilanteeseen sopiva olut, mutta oikeana hetkenä oikeassa paikassa – ja oikeassa seurassa luonnollisesti – Wee Heavy on aivan varmasti olut paikallaan.