Põhjala, Viro. Porter, 7.8%. Pullo, 0.33l.

Põhjalan Must Kuld – tästä lähin Pilluportteri (ks. etiketti) – on jo viimeiseltä Turun reissulta tuttu olut. Tällä reissullahan tuli testattua Põhjalan oluita enemmänkin, ja kaikki olivat vähintään tyydytäviä. Pilluporter oli kuitenkin kenties se kaikkein paras, joten kun sitä löytyi Alkosta päätimme että pitäähän sitä testata ihan laboratorio-oloissa rauhassa. Laboratoriotakit päälle ja suojalasit nenälle, voi äiti nyt mennään!

Hyvin epäilyttävällä etiketillä varustetusta pullosta kaatuu lasiin todellakin mustaa kultaa: olut on sysimusta ja siinäpä se. Mustaa on. On mustaa. Mustan kullan päälle muodostuu mukava useamman sentin paksuinen ja kermaisa kerros vaahtoa, joka laskee hiljalleen parin millin pysyväiseksi kerrokseksi, jättäen samalla nätisti pientä tiivistä pitsiä lasin reunoille. Vaahto, pitsi ja oluen väri antavat vaikutelman erittäin tuhdista oluesta, eikä vaikutelma ole harhaanjohtava.

Tuoksu on erittäin vakuuttava sekin: makea ja suolainen salmiakkisella tavalla, jauheisen paahteinen ja tumman kahvinen, vaikka kahvi jääkin suolaisen makeuden alle. Myös hyvin tummaa suklaisuutta löytyy, joka etenkin alussa kallistuu makeuttamattomaan, todella tummaan ja kuivaan kaakaojauheeseen päin. Lämmetessä tähän kaakao/suklaajuonteeseen hiipii kevyttä makeutta. Pientä alkoholisuutta puskee myös läpi, mutta se ei haittaa. Tuoksu on tummuudessaan erittäin väkevä, muttei silti kovinkaan hyökkäävä vaan itse asiassa yllättävänkin pehmeä ja suorastaan herkullinen. Väkevä mutta miellyttävä, melkeinpä samettinen tuoksu suorastaan kutsuu maistamaan. Väitämme että tuoksu lähestyy täydellisyyttä tyylissään.

Herkullinen ulkonäkö ja tuoksu eivät johda harhaan, no sirree. Pilluportteri ihan totta on ehtaa mustaa kultaa, parasta A-luokan porteria ja sillä selvä. Pilluportteri on suuta kuivaavan jauheinen ja karrelle palaneen paahteinen, mutta ainesosana käytetty maito (tai laktoosi, riippuu kumpaa kahdesta tuoteselosteesta uskoo) antaa paitsi suuta hivelevää silkkistä pehmeyttä suutuntumaan myös juuri tarpeeksi kuivuudelle kontrastia tarjoavaa makeutta pitääkseen maun loistavassa tasapainossa. Tuoksun salmiakki jatkuu myös maussa, ja laktoosin makeuden ohella löytyy juurikin salmiakkista, suolaista makeutta. Tuoksun kevyt alkoholisuus sen sijaan ei jatku maussa, mikä on ihan hyvä juttu. Etiketin lupailemia hunajan sävyjä emme tästä löydä, mutta eipä se mitään, kyllä tässä oluessa riittää kehuttavaa ilman niitäkin. Keskipitkässä jälkimaussa korostuu nimenomaan salmiakkijauhemainen maku, johon sekoittuu tujaus kitkerää ja katkeraa mutta loppujen lopuksi melko anonyymiä humalaa.

Laboratorio-oloissa suoritettu tieteelliset griteerit täyttävä perusteellisempi tutkimus tarkensi joiltain osin aikaisempia kenttäolosuhteissa tekemiämme huomioita mutta ei muuttanut sitä kaikkein olennaisinta seikkaa, eli lopullista tuomiota: aivan pillun hyvä olut!