Chimay Blanché

WP_20160402_003

Bières De Chimay, Belgia. Tripel, 8.0%. Pullo, 0.33l.

Alkon pääsiäisolutkampanjaan tuli yllättäen kesken kampanjan tätäkin olutta – me emme ainakaan muista että ennakkolistauksessa olisi mainittu Suomessa hiukan harvemmin nähtyä valkoetikettistä Chimayn tripeliä. Lieköhän lisätty hyllyyn kun kampanjaan kuulunut Chimay Rouge, se yleisempi punaetikettinen olut, loppui (ainakin meidän Alkostamme)?

No, oli syy mikä tahansa, iloitkaamme että tätä tuli hyllyyn ja kaappiimme ja laseihimme asti.

Lasiin valkoetikettinen Chimay kaatuu kauniisti vaahdoten runsasta, kuohkeaa ja ilmavaa, hapokasta vaahtoa joka porisee juoman pinnalla oman aikansa kuin mikäkin juoruakka kadotakseen hiljalleen – toisin kuin juoruakka. Jäljelle jää parin millin röpelöinen, epätasainen ja jokseenkin hiivainen, marenkinenkin pysyväiskerros joka kertoo että lasissa ommuuten belgiolutta. Väriltään olut on samean kellanruskea: siinä on sekä kultaista olkisuutta että hiivaisen tunkkaista ruskeutta, ja onpa mukana myös meripihkaa. Näyttää tuhdilta.

Tuoksustakaan ei voi erehtyä: belgiolut. Tässä on ehkä ihan ripaus saisonmaista vivahdetta perus-belgialeen, kermaista ruohoisuutta belgialen kypsän hedelmäisyyden ja mausteisuuden päällä. Nenäkarvoissa tuoksu kutittelee raikkaana ja virkistävänä, mutta syvemmälle tunkeutuessaan ylikypsä tuhtius astuu peliin kompostoituvan banaanin tymäkkyytenä – belgioluen ollessa kyseessä tämä on tietenkin kehu. Täyteläinen tuoksu on samaan aikaan sekä tuhti että raikas; raskaasta tuoksusta ei ole kyse.

Maku ja tuoksu ovat samaa maata, joskin maussa saisonmaiset vivahteet ovat vain ja ainoastaan sitä – vivahde. Muuten kyseessä on ehdottomasti aito, tuhti ja kohtalaisen vaativa belgiale, joka vaaleudestaan huolimatta omaa potkua ns. niin maan perkeleesti. Maussa on vähän rasvaista olkisuutta, mutta myös bioroskishedelmää. Hapokkuuden ansiosta olut oikein hyökkäämällä täyttää suun, ja korostaapa poreilu myös maun alkoholisuutta, joka etenkin nielussa närästää oikein urakalla. Jos tuoksu olikin tuhti ja raikas samaan aikaan, on maku vähän päinvastainen: se ei oikein osaa päättää onko se raskas ja tuhti vai raikas ja virkistävä. Olkiset vivahteet antavat makua jälkimmäisestä, alkoholinen polttelu, kypsä hedelmäisyys ja alati kasvava humala katkeroisuus ensiksimainitusta.

Chimay Blanché on ihan hyvä olut, mutta molempien Ummikoiden mielestä se ei vedä vertoja esim. saman panimon tai useimpien muiden trappistipanimoiden tummemmille oluille. Näin vaativa ja raskaskin vaalea olut ei vain ole meidän juttumme – mainittuja ominaisuuksia arvostamme enemmän tummissa oluissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s