Peurastaja

Panimoyhtiö Tuju, Suomi. Saison, 7 %. Pullo, 0.33 l. Sitä onkin vierähtänyt tovi edellisestä arviosta – mutta kun hommaa tekee harrastuspohjalla, on välillä hyvä ottaa taukoa. Se ei tarkoita, ettemmekö olisi oluita tänä aikana maistelleet; ei vaan ole tehnyt mieli kirjoittaa. Nyt kuitenkin tauko on ainakin väliaikaisesti ohi, ja juhlistamme sitä vuodenaikaan sopivalla saisonilla: hyvän…

Delirium Red

Huyghe Brewery, Belgia. Hedelmäolut, 8 %. Pullo, 0.33 l. Vaikka kesälomalla onkin tullut juotua hiukan enemmän olutta kuin tavallisesti, siitä ei kuitenkaan johdu se, että näemme vaaleanpunaisia elefantteja. Ei, se johtuu siitä, että arviovuorossa on taas kerran yksi Huyghen Delirium-olut. Näitähän koristaa aina elefantti, yleensä vaaleanpunainen. Ja tuo elefantti on yleensä ollut laadun tae. Lasiin…

Cherry Chouffe

Brasserie d’Achouffe, Belgia. Hedelmäolut, 8 %. Pullo, 0.33 l. Siitä onkin hyvä tovi kun viimeksi olemme arvioineet Brasserie d’Achouffen olutta – peräti kuusi vuotta! Tähän asti panimo ei hirveästi pettymyksiä ole tarjoillut. Kirsikkainen, hiukan vahvempi olut kuulostaa tyylinsä perusteella siltä, että dö’Atsuu on vahvoilla tässäkin. Odotuksia siis on. Lasiin nätin, hiukan rusehtavan, kirsikkaisen tummanpunainen Cherry…

Delirium Black Barrel Aged 2020

Brouwerij Huyghe, Belgia. Belgityylinen tumma ale, 11.5%. Pullo, 0.75l. Huyghen pinkit elefantit ovat meidänkin blogistamme tuttuja. Helposti tunnistettavista, keraamisen näköisistä pulloistaan ja elefanteistaan tuttu belgipanimo on yleensä ollut laadun tae. Nyt on vuorossa hiukan erikoisempi tuote heiltä: bourbontynnyreissä kypsytetty tummemmanpuoleinen belgiale. Pullokaan ei ole keraamisen värinen vaan musta, ja pinkki elefantti kullitettu. Lasiin Delirium Black…

Brother Thelonius

North Coast Brewing Co., Yhdysvallat. Belgityylinen ale, 9.4%. Pullo, 0.355l. ”Fuck jazz”, tokaisi psychobillylegenda P. Paul Fenech aikoinaan varsin mainion psykoottisen rockabilly-instrumentaalinsa alussa. Itse emme ihan niin pitkälle mene, mutta voimme toki myöntyä juomaan pullollisen bebopia – ainakin jos se tulee vahvan belgialen muodossa, kuten jenkkiläisen North Coastin veli Thelonius. Luostarioluisiin ja jatsiin viittaavalla nimellä…

Monte Cristo

Brouwerij Bosteels, Belgia. Tumma belgiale, 11.5%. Pullo, 0.33l. Tässäpä omituisuus: tätä nykyä Anheuer-Busch InBevin omistuksessa olevan entisen perhepanimo Bosteelsin vahva, tummahko belgiale, jonka valmistuksessa on käytetty viiniä. Ainesosaluettelon mukaan tässä on 8% sherryä ja 6% viiniä (oletettavasti punasellaista?), ja se on kypsytetty 11 viikon ajan sherry- ja tammitynnyreissä. Noh, katsotaanpas… Lasiin Monte Cristo kaatuu aika…

Delirium Deliria 2020

Brouwerij Huyghe, Belgia. Belgityylinen vaalea ale, 8.5%. Pullo, 0.75l. Eilisen Delirium Tremensin kylkeen Deliria-variantti: tämä kerran vuodessa pantu olut valmistetaan naistenpäivän kunniaksi, ja ilmeisesti valmistajina on vain naisia. Tokkopa vaikuttaa makuun, mutta ihan kiva konsepti. Mutta eipä tämä ole ainoa tavallisuudesta poikkeava asia oluessa: sen valmistuksessa on käytetty myös maissia, riisiä ja kauraa. Epätavallista –…

Delirium Tremens

Brouwerij Huyghe, Belgia. Belgityylinen vaalea ale, 8.5%. Pullo, 0.75l. Alkoihin on tullut pariakin eri Huyghen Delirium-sarjan olutta erittäin näteissä 0.75l isoissa pulloissa. Totta kai Ummikot nappasivat parit ikävää karkottamaan näinä aikoina. Delirium-oluissahan on kaksi tuotemerkinomaista ominaisuutta: vaaleanpunainen elefantti ja keraamisen näköinen pullo (eli lasipullo jossa on savenkaltainen päällyste). Delirium Tremens on Delirium-oluiden lippulaiva, joten toki…

Cuvée Des Jacobins Rouge

Brouwerij Omer Vander Ghinste, Belgia. Sour/Flemish red ale, 5.5%. Pullo, 0.33l. Nyt on laseissa hyvin kypsynyttä olutta – kesällä taitaisi tulla kaksi vuotta täyteen siitä kun tämä ostettiin, mutta vielä ei ole parasta ennen -päiväys edes lähellä. Toiset on luotuja kulkemaan, kun taas Cuvée Des Jacobins Rouge ilmeisesti pullossa poissa auringonvalosta möllöttämään. Lasiin Jacobins Rouge…

Amarillo Tripel

Malmgårdin Panimo, Suomi. Tripel, 9%. Pullo, 0.5l. Taas juomme vanhentunutta olutta – tämä sen verran vanhaa, että Malmgård oli vielä Malmgård eikä Saimaan Panimolla pantu brändi. Niin se maailma muuttuu, eskoseni. Lasiin Amarillo Tripel kaatuu käytännössä vaahtoamatta, mitä voikin odottaa näin vahvalta oluelta. Väriltään olut on samean, likaisen punertavanruskea ja kellanoranssi. Tuoksu on makean maltainen,…