Vakka-Suomen Panimo, Suomi. Savuolut, 4.5%. Pullo, 0.5l.
Prykmestar on yleensä ollut parhaimmillaan saksalaistyypisissä oluissa, joten odotuksemme Savuvehnää kohtaan ovat jollain tasolla. Tämä tosin on markettivahvuinen versio (tästä on prosentin vahvempikin versio olemassa), joten voinee odottaa hiukan vetisen- tai ainakin ohuenpuoleista makunautintoa…
Lasiin Savuvehnä kaatuu melko runsaasti ja todella äänekkäästi vaahdoten. Poreileva vaahto katoaa hiljalleen, jättäen sentin paksuusluokkaa olevan pysyväiskerroksen oluen pinnalle. Väriltään olut on möhjääntyneen banaanin ruskea, eli tumman toffeemainen, aavistuksen punertavan ruskea. Sameakin on. Tuoksussa on runsaasti savua pekonimaisessa ja tervaisessa muodossa, eli selkeää joskaan ei ylilyötyä imelyyttä savusta löytyy. Bamberg tulee mieleen, ja sieltähän tämän oluen raaka-aineet tulevatkin. Ei lainkaan hassumpi tuoksu, joskin melko tavanomainen savuoluelle.
Todella hapokkaan suutuntuman alta paljastuu mukavasti tuoksun savuisuutta hyvin pitkälti samoin tarkennuksin kuin tuoksussa. Savuisuus on mukavan täyteläistä, ja rungolle antaa hyvää lisää Savuvehnän vehnäosuus, jonka ansiosta rungossa on kermaisen makeaa täyteläisyyttä savun alla. Turha pelko että tämä olisi vetinen: täyteläisempikin maku voisi olla, mutta köykäisemmässäkin Savuvehnässä on aivan tarpeeksi makua ja runkoa. Jälkimaussa savu laantuu melko nopeasti, jättäen kevyemmän vehnäoluen kuivaavaa, makeaa humalaisuutta hetkeksi suuhun.
Jälleen kerran sen voi todeta: Prykmestar taitaa saksalaistyylisten oluiden panemisen. Etenkin markettivahvuisten sarjassa Savuvehnä on vallan mainio, kenties jopa paras savuolut mitä marketin hyllystä löytyy? Jos ei aivan paras, niin ehdotonta kärkijoukkoa joka tapauksessa.