InBev Belgium, Belgia. Witbier, 3%. Tölkki, 0.33l.

Ummikoiden oli tänään tarkoitus aloittaa Alkon tämän vuoden pienpanimokampanjan tarjontaan tutustuminen, mutta sitten huomasimme että olutkaapissamme olikin useampi kohta vanhenemassa oleva tai jo vanhentunut olut, joten päätimme hoitaa ne alta pois ensin. Senpä takia: Hoegaardenin verrattaen harvoin Suomessa nähtävä Rosée-variantti. Perushuugoakaan emme ole ehtineet vielä arvioida, mutta pari sanaa siitä: loistava witbier ja yksi suosikkioluistamme. No niin.

Melko härskin vaaleanpunainen ja oranssinen, mehumainen Hoegaarden Rosée kaatuu lasiin runsaasti ja äänekkäästi vaahdoten. Vaahto on mehumaisempaa kuin perushuugossa, ja haihtuu nopeasti liki kokonaan. Tuoksu on itse asiassa aika miellyttävä: alta aistii ohimenevän ripauksen Hoegaardenin tuttua, makeaa tuoksua, mutta sen päällä on kosolti vadelmaisuutta – Rosée koostuu 10% hedelmästä, joista vähintään 6% on vadelmaa, joten ei ihme että marjaisa tuoksu on aito. Tuoksu on kevyt, melko raikas ja sopivan makea. Hyvä tuoksu, joskin perin epäolutmainen loppujen lopuksi.

Maku on terävämpi kuin tuoksu, vadelma on väkevämpi ja karvaampi suussa. Kuitenkin Rosée kallistuu hyvin vahvasti makeaan päin tämän alkupistoksen jälkeen, ja toisin kuin tuoksu, on maun makeus ylilyötyä ja tahmean sokerista. Aivan hirveästi oluen makua tästä ei löydä, ehkä hyvällä mielikuvituksella ripaus ylimakeaa witbieriä, mutta silloin saa mielikuvitus olla aika laukalla. Ikävä kyllä kivan tuoksun jälkeen maku tuottaa pettymyksen. Siinä missä tuoksu lupaili raikasta ja virkistävää makukokemusta, on itse maku aivan liian sokerinen vastatakseen tähän haasteeseen, vaikka se vähän laantuukin kun suu ehtii tottua.

Hoegarden Rosée on suunnilleen niin lähellä pississiideriä kuin olut voi olla. Samoin kuin pississiiderit, ei tämä välttämättä ole maultaan paha jos sokerivedestä tykkää, mutta samoin kuin pississiiderit eivät maistu siideriltä, ei tämä maistu oluelta. Jatkossa pitäydymme tavan Hoegaardenissa.