Bock’s Wasa Coffee Porter

WP_20170710_001

Bock’s Corner Brewery, Suomi. Porter, 4.6%. Pullo, 0.33l.

Pien -olutkaupasta tarttui joskus keväämmällä mukaan tämä olut, entuudestaan meille tuntemattoman Vaasalaisen Bock’s Cornerin kahviporteri. Pien tekee ansiokasta työtä kotimaisen olutkulttuurin ja pienpanimoskenen eteen, mutta ikävä kyllä lainsäädäntö rajoittaa valikoimaa reilusti, minkä takia melkeinpä kaikki kotimaisen pienpanimotarjonnan kovimmat oluet löytyvät aivan muualta kuin Pienestä. Noh, ehkäpä vielä joskus olut vapautetaan rajoituksitta kauppoihin. Ja ehkä löytyy rehellinen poliitikko. Ehkä. Tai sitten ei.

Oli miten oli, Wasa Coffee Porter kaatuu lasiin hyvin runsaasti vaahdoten saippuaista, äänekkäästi poreilevaa, höttöistä vaahtoa joka kuitenkin laskee melko nopeasti eikä jätä kuin pienen renkaan oluen pinnalle. Väriltään olut on pikemminkin colamaisen tummanruskea kuin musta, ja valoa vasten näkyy ihan selkeästi punaa. Ulkoiselta olemukseltaan kevyen oloinen olut tuoksuu kyllä kahviselta – lähinnä sellaiselta ”vahvalta” kahvilta, johon vahvuus tulee siitä että on laitettu liikaa Gostarigaa. Myös pientä mustaviinimarjaisuutta löytyy. Aika laiha tuoksu, ja väärällä tavalla terävä – juurikin tuota päin persettä keitettyä kahvia.

Koska kyseessä on markettivahvuinen porter, ette yllättyne kun sanomme että Wasa Coffee Porter on hyvin laiha, ohut ja vetinen? Hyvä, sillä sitä se on. Kahvin maku on samalla tavalla pistävä kuin tuoksu, joskin siinä missä tuoksuun oli laitettu liikaa puruja, on niitä maussa laitettu niin vähän että lopputulos on lähinnä tiskivettä. Laihassa rungossa ei ole yhtään mitään muuta säpinää, joten ohuuden lisäksi kyseessä on hyvin tylsä ja yksiulotteinen olut.

Wasa Coffee Porter on siis jälleen yksi epäonnistunut yritelmä tehdä hyvää porteria markettivahvuisena. Toisin kuin joissain toisissa yritelmissä, ei tämän ainut ongelma ole laihuus, vaan maun mitäänsanomattomuus noin muutenkin viittaa siihen, ettei tämä toimisi vahvempanakaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s