Prykmestar Oktoberfest Bier

on

IMG_20190906_231306

Vakka-Suomen Panimo, Suomi. Märzen, 5.5%. Olut, 0.33l.

Oktoberfest on jo ihan ovella, ainakin jos Vakka-Suomen Panimolta kysytään. Vaan eipä sillä niin väliä, saksalaistyyppinen olut on se minkä VASP taitaa parhaiten ja ainakin edellisvuosina heidän oktoberfest-oluensa on ollut varsin juomakelpoista, joten kyllähän sitä näin vielä kesän viipyessä porstuassa mielellään juo.

Lasiin olut kaatuu melkeinpä poikkeuksellisen nättinä. Vähävaahtoinen olut on väriltään nätin meripihkainen ja pronssinen, olemukseltaan kauniin kirkas ja valoisa. Erittäin raikkaan ja miellyttävän näköinen. Tuoksussa on selkeästi hedelmäisyyttä ja makeaa, kevyttä maltaisuutta. Tuoksukin miellyttää isosti.

Makukaan ei tuota pettymystä, vaikkei se ole yhtä raikas ja kirkas kuin ulkonäkö, eikä yhtä hedelmäinen kuin tuoksu. Maltaista makeutta maussa on, ripaus hedelmääkin, mutta myös vaalealle, kevyelle lagerille tyypillistä rapsakkaa, kuivaa maltaisuutta. Eihän tämä maultaan mikään kovin erikoislaatuinen olut ole, mutta toisaalta eipä märzen tyylinä ole se kaikkein rohkein. Perushyvä perustyylin olut, sellainen on VASP:in Oktoberfest Bier vuonna 2019, ja se on ihan tarpeeksi, se.

Kesän taittuessa pikkuhiljaa syksyyn on VASP:in Oktoberfest Bierin kaltainen kevyt mutta silti maulla varustettu lager oikein oiva olut. Sen voi nauttia ulkona terassilla tai kuistilla mikäli lämpimät ja aurinkoiset kelit vielä hellivät, mutta myös sisällä orastavaa syksyä katsellessa. Molempiin olut sopii hyvin, vaikkei kuuta taivaalta tavoittele.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s