Suomenlinnan Panimo, Suomi. Porter, 5.5%. Pullo, 0.33l.

Jaahas. Vaahtovammalassa yhäkin. Tämänpäiväinen olut ei tosin tursua pullosta ärhäkkäästi ulos eilisen oluen tapaan, mutta lasiin kaatuu lähinnä vaahtoa, ei olutta. Tässäkin on vielä yli puoli vuotta parasta ennen -päiväykseen, joten ei pitäisi edes olla pilalla. Ärsyttäviä nämä tämmöiset vaahtohirmut. Jotain vikaa oluessa on, jos se vaahtoaa näin hemmetisti.

(Kuvassa vaahto on jo laskenut ihan hyvin ja olemme saaneet kaadettua pullon sisällön lasiin – noin kymmenen minuuttia siihen meni!)

Väriltään kohtalaisen tumma, jopa musta Helsinki Porter on Ummikoille entuudestaan tuttu useammankin juontikerran yhteydessä, ja se on tullut todettua ihan hyväksi. Tuoksu – sen minkä vaahdon alta saa esiin, emme nimittäin jääneet odottamaan toista kymmentä minuuttia että se paska laskee – on lakritsinen, tumma, makea ja ripauksen paahteinen. Melko etäinen myös, mutta se saattaa olla vaahdon vika. No, tämmöiseksi sen tekivät.

Oluen suutuntuma on hapokkaanpuoleinen, ja kyllä tässä on sitä pohjaanpalaneisuuden makua, mitä useimmista markettivahvuisista porttereista löytyy. Siltikin tämä on maultaan yksi niistä harvoista jopa melko hyvistä markettiporttereista: makeaa, jauhemaista, kuivaa lakua, palaneisuuden ohella ihan kivaakin paahteisuutta, tummaa maltaisuutta. Maku on jotenkin epätasainen: joskus suuhun tulee palanutta kumia ja ohuutta, joskus kivaa lakritsimaisuutta ja makeaa paahtuneisuutta. Ei siis mikään ehdoton ykkösluokan porter, etenkin kun vaahtovammaisuus vaimentaa yleisvaikutelmaa, mutta silti jokseenkin juomakelpoinen.

Viime aikoina kaupoista heikosti saatavilla ollut Suomenlinnan Panimo on yleensä ollut hiukan ailahteleva oluidensa laadun suhteen. Helsinki Porter ei edusta panimon kärkeä, mutta on silti sitä parempaa kolmannesta. Vaahtovammaisuudestaan huolimatta.