Pohjala, Viro. Strong ale, 11.9%. Pullo, 0.33l. Ensikosketuksemme Virolaiseen Pohjalaan tapahtui jo monta vuotta sitten, ja merkittävää kyllä ei panimo ole vieläkään liiaksi leipääntynyt tai taantunut kuten monelle muulle panimolle on tapahtunut. Laatukin on pysynyt hyvänä. Panimon ydinosaamista tuntuvat olevan tummat ja vahvat oluet, mutta myös muut tyylit taipuvat Viron pojilta. Nyt arvostelussa oleva Porridge…
Avainsana: dark ale
Pikainen klonkutus Turusta
Ummikot käväisivät taas kotimaan suosikkikaupungissaan, Suomen Turussa. Yleensä olemme käyneet Turussa syksyllä, mutta viime kerralla päätimme kokea Turun suven ensi visiitillä koska ovathan käytännössä kaikki Suomen kaupungit kesäkaupunkeja. Ihan suveen visiitti ei osunut, mutta onneksi Ummikoilla on suhteet kunnossa yläkerran Ukon kanssa, ja sovimme että tänä vuonna käännetään nupit 11:a jo aikaiseen. Tiedätte ketä kiittää…
Hidden Hope
Mallaskosken Panimo, Suomi. Tumma ale, 4.7%. Pullo, 0.33l. Mallaskoski on jäänyt Ummikoiden mieleen lähinnä Kuohu Valioluokka Stoutinsa ansiosta, joka oli markettivahvuisten stoutien parhaimmistoa, eli puutteistaan huolimatta onnistui olemaan melko maukas juotava. Muuten Mallaskoski on jäänyt vähemmälle perehtymiselle, eikä tuota aivan passelia stoutiakaan enää saa lähikaupoistamme. Väriltään musta, valoa vasten syvän mahonkinen olut kaatuu lasiin vaahdoten…
Julesnadder 2014
Nogne O, Norja. Jouluolut, 4.5%. Pullo, 0.5l. Joulu on taas ovella ja pukki on ojassa änkyräkännissä. Eikun hetkinen. Juhannushan se kohta on, ja olisi aika heittää joulukuusi menemään, jos meillä sellaista olisi. Ei ole, joten juomme toiset kaksista kaappiin menneen joulun haamuina kummittelemaan jääneistä jouluoluista pois sen sijaan. Norjan ihmeen, Nöökönöön Julesnadderit: kaappiin jäi vielä…