Mallaskosken Panimo, Suomi. Tumma ale, 4.7%. Pullo, 0.33l.

Mallaskoski on jäänyt Ummikoiden mieleen lähinnä Kuohu Valioluokka Stoutinsa ansiosta, joka oli markettivahvuisten stoutien parhaimmistoa, eli puutteistaan huolimatta onnistui olemaan melko maukas juotava. Muuten Mallaskoski on jäänyt vähemmälle perehtymiselle, eikä tuota aivan passelia stoutiakaan enää saa lähikaupoistamme.

Väriltään musta, valoa vasten syvän mahonkinen olut kaatuu lasiin vaahdoten kohtalaisesti kevyen mokkaisen väristä, saippuaista vaahtoa. Nopeasti vaahto kuitenkin laskee, jättäen ohuen ja epätasaisen kerroksen oluen pinnalle sekä hiukan pitsiä reunoille.

Kauppavahvuiseksi tummaksi Hidden Hopen tuoksu on hyvin, jopa poikkeuksellisen tuhti. Siinä on rasvaista paksuutta, joka tekee mustaviinimarjamaisista ja paahtuneista sävyistä tanakoita. Lievää humalointiakin on mukana, mutta tummaan tämä kyllä enemmän taipuu tuoksultaan. Ikävä kyllä rasvaisuudessa on pieni eltaantunut piirre, joka tekee siitä hiukan epämiellyttävän, etovan jopa. Ei silti mikään toivoton tuoksu.

Maku on tuoksua selkeästi humaloidumpi, mutta siinäkin tuntuu makean maltainen, paahtunut piirre sekä selkeitä mustaviinimarjan sävyjä. Joku toinen panimo kutsuisi tätä aivan varmasti black IPA:ksi, sen verran runsaasti jos nyt ei kuitenkaan ylen dominoivasti humalaa on läsnä, ja pohjalla on sitä makeaa paahtuneisuutta, jota monesta mustasta IPA:sta löytää. Jälkimaku tosin on aika lyhyt vähän laimea, jääden lopulta lähinnä puisevan kuivaavaksi. Hidden Hopen maku on melko täyteläinen, mutta hiukan yksioikoinen ja pidemmän päälle tylsä – ei tästä hittiolueksi ole, vaikka ihan kivalta maistuukin.