Panimo Hiisi, Suomi. IPA, 6.9%. Pullo, 0.33l.

Tuttavien avustuksella saimme kuin saimmekin pari pulloa Hiisin Aarni-olutta, jota piti tulla Alkon käsityöläispanimokampanjan mukana muttei sitten meidän Alkoomme tullutkaan. Olimme tästä melko pettyneitä, sillä se oli etukäteen yksi eniten odottamistamme oluista ko. kampanjassa. Noh, loppu hyvin kaikki hyvin!

Hiisi on meille entuudestaan tuttu viime kesän SOPP:ista, jossa heidän Hanssin Jukka-höyryoluensa pääsi suosioomme, kun taas Rekolan Panimon kanssa yhteistyössä tehty Kaksi Kotia Choco-Cherry vähän hyytyi kalkkiviivoille. Täytyy sanoa, että Hiisi on brändäämässä itseään onnistuneesti suomalaisperinteistä ammentavaksi panimoksi, ainakin mitä ulkoisiin seikkoihin tulee: panimon ja oluiden nimethän ovat kansanperinteestä, ja etikettitaidekin on Kalevalahenkistä.

Rukiinen IPA kaatui tuoppeihin pahemmin vaahtoamatta, ja se vähäkin katosi nopeasti oikeastaan kokonaan, jättäen reunuksille pienet valkoiset liperit. Olut on nätin, pihkaisen tumma ja ei siis tuo mieleen IPAa juuri ollenkaan (paitsi ehkä vähän Sierra Nevadan Flipsiden). Ulkoinen olemus on kuitenkin tummuudessaan ja kohtalaisessa sameudessaan oikein mukava, lievän syksyisen karu.

Tuoksu on mukavan erilainen IPAksi: siinä tuntuu vahvasti makean karamellista mallasta, kylmän kallioista ja katajaista marjaisuutta (vähän samaan tapaan kuin BrewDogin Päivissä, tosin ilman sitä överiä, tyypillistä BrewDog-humalointia) ja pieni ripaus kinuskimaisuutta. Jäisiä karpaloita, kuumaa kinuskikastiketta, sitä tässä hyvinkin suomalaiselta tuoksuvassa oluessa on. Marjaisuuden ohella humaloinnista voi myös aistia havuisaa, kuusenkerkkämäistä kylmänkirpeyttä.

Jos tuoksu ei ollut kovin vahvasti IPAmainen, menee maku selkeästi juuri siihen lokeroon: vaikkei tämä mikään katkeropommi ole, ei käy erehtyminen että IPAhan se siellä lasissa löllöttelee. Ensimaku on sopivan tasapainoista, IPAmaista humalan katkeroa, jonka rinnalle kehittyy mukavan makeaa maltaisuutta, ja loppua kohden karkean viljainen rukiinen puoli nostaa päätään. Jälkimaku on kuiva ja kestävä, kuten IPAlla pitääkin olla. Tuoksun marjaisuutta maussa ei pahemmin ole, vaan havuisuutta ja sitrusmaisuutta yhdistelevää humalaa, lopputuloksen ollessa ehkä ihan aavistuksen trooppisen mutta ainakin kalsean hedelmäinen ennemmin kuin marjainen tai varsinaisen havuisa. Makujen yhdistelmän lopputuloksena on erittäin miellyttävän tasapainoinen, kohtalaisen helppo muttei silti yksiulotteinen IPA.

Taruolentojen luonteeseen kuulunee se, ettei niitä ihan joka kolkassa ole ja että niiden pyydystämisessä on kyse myös pienestä onnesta – niin ainakin tämän aarnikotkan kohdalla! Tokkopa nykyajan Väinämöinen, eli Maki Kolehmainen tästä uutta saagaa säveltää, mutta me omilla vaatimattomilla äänillämme laulamme kyllä Aarnin ylistystä: parhaimpia maistamiamme kotimaisia IPA-tyylin edustajia!