Coisbo Beer, Tanska. Vehnäolut/hefeweizen, 4.8%. Pullo, 0.33l.
Greene King, Englanti. Golden ale, 4.2%. Pullo, 0.33l.

Kuninkaallista menoa! Ummikot kävivät Tampereella (josta lisää myöhemmin) ja hotellihuonevirvokkeista jäi Tanskalaisen Coitu… Coisbon vehnäolut Queens Desire juomatta. Otettiin se siis kotiin mukaan, josta sen kaveriksi löytyi toinen kuninkaallinen, Itäisen Anglian pyhimyskunkun, Pyhän Edmundin kultainen olut.

Coisbo on ulkomuodoltaan nätin kermaisen, jopa vanukkaisen samea ja kellertävänoranssi. Siitä ei tosiaan näe läpi ollenkaan, ja se on muutenkin erittäin herkullisen oloinen. Vaahtoa siihen ei pahemmin muodostunut ja sekin vähä hävisi nopeasti jättäen vain ohuen kerroksen juoman pinnalle. St. Edmund’s puolestaan on siiderimäisen punertavansävyinen, kohtalaisen kalpea ja hyvin kirkas sekä poreileva olut, joka ei ulkonäöllisesti ainakaan pärjää Coisbolle.

Coisbossa on aika paljon lagermaista tuoksua, vehnäoluen tai weissbierin, joksi Queens Desireä kutsutaan etiketissä, tyypillistä kermaista ja vaahtobanaanimaista tuoksua tässä ei pahemmin ole. Ei kovin lupaavaa tämä tämmöinen, vaikka alta aistiikin vähän kermaisuutta ja toisin kuin bulkkilagereissa, on Coisbon tuoksussa ihan kivaa paksuutta ja sameutta. St. Edmund’sin tuoksu on hyvin hento ja suorastaan mehumainen: tuo itse asiassa enemmän mieleen siiderin kuin oluen, kuten myös ulkomuotokin nyt kun tuli siiderit puheeksi. Tuoksun saralla kumpikaan ei oikein loista, St. Edmund’sin raikas hedelmäisyys vie ehkä niukasti voiton.

Jos St. Edmund’s ulkoisesti onkin siiderin oloinen, ei ensipuraisu tuo siideriä mieleen. Itse asiassa terävän hapokas juoma tuo eniten mieleen inkiväärioluet. Rungoltaan ohut olut on brittityylisen hiivainen ja, kyllä, siinä on omenamehumaista hedelmäisyyttä alla kun vähän maistelee, joten siiderimäisyys jatkuu loppujen lopuksi makuunkin asti, joskin melko kevyenä. Maun ohuus tuo myös ikävällä tavalla mieleen meksikolaiset lagerit – eihän tämä oikeastaan maistu millekään jos ei etsimällä etsi makuja! Todella laimea tapaus.

Coisbokin on yllättävän hapokas tapaus. Maussa on kyllä vehnäoluiden kermaisuutta ja banaanimaisuutta, mutta mausta tekee oudon se, että vehnäoluille tyypillinen makea aspekti on melkein kokonaan poissa. Tämä antaa oluelle hiukan lagermaisen sävyn, joka ei ole ihan toivottu ainakaan meidän nieluissamme. Kevyt ja kehnosti istuva yrttisyys ei paranna oluen makua. Maku on kuitenkin etenkin St. Edmund’siin verrattuna mukavan täyteläinen ja suutuntuma tuhdimpi. Ikävä kyllä Coisbokaan ei yllä mitäänsanomatonta paremmaksi.

Näin siis molemmat kuninkaalliset dumattiin sekundakamaksi. Mutta me olemmekin demokratian kannattajia molemmat. Tai ehkä alkokratian?