Lehe Pruulikoda, Viro. Spiced stout, 7.5%. Pullo, 0.33l.
Toinen satsi Ummikko N:n Viron tuliaisista, Lehe-panimolta tällä kertaa, ja maustestout. Googlen kääntäjä väittää oluen nimen tarkoittavan ”rehellistä karhua”. Sen pidemmittä puheitta oluen kimppuun: melkein muttei ihan musta olut (reunoilla näkyy valoa vasten syvän mahonkista punaa) kaatuu tuoppiin hyvin niukasti vaahdoten. Pinnalle jää sen verran vaahtoa että pientä mokkaisen väristä kerrostumaa on. Tuoksu tuo mieleen taannoin maistetun teksasilaisen Buffalo Bayoun Gingerbread Stoutin: kipakan yrttisessä oluessa mausteet pitävät jöötä tuoksussa. Kaneli dominoi. Yhtä tuhti tuoksu ei kuitenkaan ole kyseessä, ja mausteisuuden alla on tummahkoa suklaata ja kaakaota. Yrttinen juonne tuoksussa lienee humalan ansiota, sillä tässä stoutissa on IBUja 60, mikä on kuitenkin korkeahko stoutille. Kaakaomainen pohjavire tuoksussa pitää homman kurissa ja tekee siitä ihan kivan.
Maku on monipuolinen, jytykin mutta silti tasapainoinen: siinä on humalaa, mausteita ja alkoholiakin, mutta jykevä paahteisuus ja kaakaomainen tummuus pitävät maussa, samoin kuin tuoksussa, molemmat jalat maassa ja homman järjellisenä. Mausteisuus ei lähde keulimaan eikä homma muutenkaan lähde lapasesta, vaan maun kulmakivenä on ehdottomasti hyvin perinteisen stoutmainen paahdetun kahvinen ja suklainen maltaisuus. Siinä missä moni muu maustettu stout eksyy vähän harhapoluille keskittyessään liikaa mausteisuuteen, onnistuu Lehe ylläpitämään tasapainoa Aus Karu Tulebissa, minkä takia se onkin parhaita maustettuja stouteja joita olemme kurkuistamme alas kulauttaneet. Mausteet eivät ole pääosassa, vaan nimenomaan mausteena.
Jälkimaku on korkeahkoon IBU-lukuun nähden melko hento ja laimea, mutta kestää kyllä hetken eikä tunnu mitenkään epäonnistuneelta. Tarvitseeko jykevä stout edes kovin pitkää ja katkeroista jälkimakua? Melko nopeasti alkoholi ryhtyy kuitenkin korventelemaan mahassa, mikä on vähän ikävä tunne.
Etukäteen suhtauduimme tähän olueeseen hiukan epäröiden, maustetut stoutin kun eivät oikein ole kummankaan suurimpia suosikkeja, mutta Aus Karu Tuleb onnistuu voittamaan puolellensa hienosti onnistuneen tasapainonsa ja maltillisuutensa ansiosta. Tämän perusteella Lehen muihinkin tuotteisiin pitää perehtyä.