Iisalmi Pale Ale

WP_20150418_006
Olvi, Suomi. IPA, 4.7%. Tölkki, 0.5l.

Tässä taannoin Olvi julkaisi vitsikkäästi nimetyn IPAnsa, eli Iisalmi Pale Alen. Se on saanut kohtalaisen suopeita arvioita sekä olutkriitikoilta että tuttavapiiriltämme, joten pitäähän meidänkin testata onko Iisalmen kalpea alennusmyynti mistään kotoisin. Jos verrokkeina käytetään muita isojen panimoiden markettihyllyjen erikoisoluita, ei kilpakumppaneita oikein ole kuin Sinebrychoffin Brewmasters Collection, jotka olivat aika kuraa – eli lähtökohtaisesti Olvi IPAn ei ainakaan ole vaikea olla vastustajiaan kovempi!

Olut kaatuu tuoppiin todella nätisti vaahdoten. Kuohkea, kevyen ilmava vaahtokukka on parhaimmillaan n. viiden sentin korkuinen, mutta se katoaa nopeasti jättäen pientä epätasaista röpelöä nesteen pinnalle sekä kevyttä pitsiä lasin reunalle. Olut on täysin läpinäkyvää ja kirkasta vaikka väittääkin olevansa suodattamaton, väriltään meripihkaan kallistuvan oljenkeltainen. Tuoksu on mäntyisä, pihkaisa ja greippinen. Humala, joka tuoksussa dominoi, on tylppää tavanomaisemman terävän pistävyyden sijasta. Mehukkaan appelsiinimaista tuoksu ei myöskään ole, vaan kevyt mutta selvä katkero hallitsee. Tuoksu on itse asiassa melko miellyttävä.

IPAksi maku on melko mieto, muttei vetinen tai ohut. Runkoon tuo lihaa murean keksimäinen maltaisuus, jonka päällä humala kehittyy melkein kukkaiseksi, jossakin katkeran ja hedelmäisen välimaastossa huhuilevaksi kuivan raikkaaksi mauksi. Maku on kevyt eikä erityisen haastava, mutta juuri siksi miellyttävän helppo, mutkaton ja jopa vaatimaton – muttei ansioton. Hiukan paradoksaalista kyllä, Olvi IPA ei tunnu yrittävän kurkottaa kovin korkealle, mutta onnistuu silti olemaan omalla pienellä tavallaan aidosti vähän erilainen IPA: se ei ole brittityylinen bitterin humalaisempi serkku, muttei myöskään jenkkityylinen humalapommi. Sen luonteessa on jotain mikä kalskahtaa perin suomalaiselta ja pohjoiselta – oluen nimi tietenkin vain alleviivaa tätä. Olvi IPA on ehdottomasti kesältä, terassilta ja järvenrantamökiltä maistuva olut.

Kyllähän se niin vain on, että Iisalmi Pale Ale on yllättävänkin kova olut. Ei se mikään ehdoton hitti ole, mutta erittäin tasaisen vahva mittelijä joka onnistuu pitämään puoliaan joitain maineikkaampia saman tyylin edustajia vastaan, ja markettihyllyjen kotimaisten IPA-oluiden saralla se on ehdotonta kärkeä: myös Saimaan Juomatehtaan Brewer’s Special India Pale Ale jää kakkoseksi. Kaiken kaikkiaan onnistunut liike Olvilta, ja tämän perusteella toivottaisimme muitakin erikoisoluttyylejä Olvilta tervetulleiksi markettien hyllyille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s