Pauvel Kwak: Brouwerij Bosteels, Belgia. Belgityylin vahva ale, 8.4%. Pullo, 0.33l

Den Bangelijke: Huisbrouwerij ’t Pakhuis, Belgia. Tripel, 8.3%. Pullo, 0.33l.

Kesällä saatuja Belgian lahjoja maistellaan. Eilisistä Tripel Karmelieteistä toinen oli samaa satsia, ja nyt sukelletaan syvemmälle ainakin Den Bangelijken kohdalla, sillä emme muista nähneemme tätä koskaan Suomessa – eipä yllätä, ks. seuraava kappale. Pauvel Kwak taasen on jo tuttu, ja ikimuistettava hauskan lasinsa takia. Kuukkeloikaa jos ette tiedä millainen se on. Se on hauska.

Den Bangelijkestä sen verran, että se on kuulemma todella pienen Antwerpeniläisen panimon tuotos – niin pieni että sitä voi hyvin kutsua mikropanimoksi (l. micro brewery); Untappdkin listasi tämän oluen kotipanimoiden joukosta! Siinä mielessä siis todellakin harvinaista herkkua.

Molemmat oluet kaatuvat lasiin niukahkosti vaahdoten, eikä pinnalle jää kuin pientä vaahtoröpelöä epätasaisena kerroksena. Kwakissa vähän vähemmän kuin Den Bangelijkessä, mutta molemmissa äärimmäisen niukasti. Väriltään Den Bangelijke on vaaleampi, kauniin sitrushedelmäisen ja olkisen keltainen, ja todella samea. Kwak on läpinäkyvämpi, muttei sekään ihan täysin, ja on väriltään täyteläisen pronssinen ja kevyen pähkinäinen. Oikein nättejä oluita molemmat.

Den Bangelijken tuoksu on hiukan hunajaisen vahamainen, kirpeä ja hapan, mutta ei kovin hedelmäinen, humalainen tahi maltainen. Pistävä tuoksu on melko eriskummallinen, eikä sen perusteella osaa ollenkaan sanoa mitä odottaa maulta; ohimennen pientä sukulaisuutta saisoniin löytyy. Kwakin tuoksu vie kyllä voiton: kauniin pähkinäinen, kypsän hedelmäinen, makean karamellinen tuoksu on todella miellyttävä ja raikas siinä missä Den Bangelijkessä on sameaa tunkkaisuutta. Ei Den Bangelijken tuoksu mikään huono ole, vaikkei Kwakille pärjääkään.

Maultaan Den Bangelijke on hyvin hapokas, hapanimelä, ihan vähän sapekas ja makea – tulee hiukan mieleen hapan vehnäolut, tosin paremman makuisena kuin maistamamme ko. aavistuksen erikoisen tyylin edustajat. Maku, kuten tuoksukin, on vähän tunkkainen ja samea, ja jälkimaun kevyt humalointikin on roskaisen sameaa. Myös hunajaista kuivaavaa vahamaisuutta löytyy, ja ripaus saisonmaista olkisuutta. Pistävä ja erikoinen maku pistää miettimään – ei tämä missään nimessä paha ole, mutta onko se hyvä?

Vanha tuttu Alfred J. Kwak on perinteisempi belgiolut, joskin ehkä aavistuksen helppo ja kevyt sellainen: ylikypsän luumuisa, tahmean makea, karamellinen – maku kuten tuoksu, aika pitkälti. Tummahkojen belgien mittapuulla Kwak on ehdottomasti kevyt ja helppo, vaikka entuudestaan belgioluita tuntemattomille tämä saattaisi olla vaativakin. Vahvojen, tummahkojen belgioluiden mittapuulla iisi, virkistävä mutta silti täysimakuinen ja tyydyttävä tapaus. Den Bangelijkeä enemmän alkoholin polttelua Kwakissa on, aivan selkeästi, vaikka vahvuudessa on eroa vain 0.1 prosenttiyksikköä.

Loppujen lopuksi Kwak vie kyllä voiton näistä kahdesta, tosin vertailu ei ole täysin reilu: Kwak on sekä entuudestaan tuttu että perinteisempi ja siten helpompi tapaus, kun taas Den Bangelijken happamuus ja erikoisuus tekevät siitä haastavanpuoleisen uuden tuttavuuden. ”An acquired taste”, kuten englanninkielinen sanonta menee: Den Bangelijke vaatii totuttelua, mutta uskomme että tästä oppisi kyllä tykkäämään!