Munkebo Mikrobryg, Tanska. Bière De Garde, 6.5%. Pullo, 0.33l.

Ummikot pääsevät taas ummikkoilemaan, sillä nyt ollaan maistamassa Ummikoille entuudestaan vain nimeltä tuttua oluttyyliä, Ranskasta peräisin olevaa biere de gardea, joka Peter M. Eronsonin mukaan on ranskalaisten vastine saisonille, eli talven aikana pantu ja kypsynyt olut jota ryypätään jottei peltotyöt vituttaisi syksyllä liikaa. Kaikkihan sen tietää että elo seitinohuissa on paljon mukavempaa, eiks je?

Munkebon – jonka logossa ihan selvästi lukee Runkebo – biere de garde on erittäin hapokas tapaus, se kaatuu lasiin äänekkäästi poreillen hapokkaan limumaista vaahtoa jota tulee vähän ja joka katoaa hyvin nopeasti melkein kokonaan. Vain pienenpientä jäännöstä jää oluen pinnalle. Kotikaljamaisen oloinen olut on ulkoiselta olemukseltaan rokkaisen paksu mallasvelli, väriltään ruskea sellaisella tavalla jota olut ei koskaan ole, ruskean ruskea ilman mainittavia punertavia tai kellertäviä sävyjä; ei rubiininen, ei mahonkinen, ei pähkinäinen, vaan ruskea. Brun. Brown. Braun. Ei huono juttu, ihan jännän oloinen tapaus!

Tuoksu on kuin makea belgibrune johon on kaadetu n. viisi ruokalusikallista sokeria. Ylikaramellisen maltainen, sokerilla höystetyn mädän banaaninen ja persikkainen – joku heitti sekaan kaksi viikkoa bioroskiksessa muhineen persikan jämät – ja aivan inhottavan överi. Friteerattua banaania. Ulkonäön jatkeena, jännä tapaus. Totta puhuen ihan vähän pelottaa maistaa tätä.

Maku on ainakin ja etenkin alussa lähes yhtä kamalan mädän överi kuin tuoksu. Aivan alussa, ensihörppäisyn vasta osuessa suuhun sitä erehtyy luulemaan että ihan kiva, vähän makeanpuoleinen brunen henkinen oluthan tämä… mutta sitten se makeus iskee ja huh, pistää kyllä suut makiaks. Rungon peruselementti on brunen kaltainen tumman hedelmäinen ja rehevä maltaisuus, jossa on aivan selkeää viinan polttelua, mutta sen kylkeen on isketty reilu annos hampaat sulattavaa siirappisen makeaa vaaleampaa hedelmää, esim. vähän ylikypsää nektariinia tai aprikoosia. Lyhyessä jälkimaussa ei ole sen suurempaa variaatiota runkoon, lähinnä rungon maut vain hiljalleen hiipuvat ja jättävät nieluun viinamaisen närästyksen. Alkuun Hugin on aivan hemmetin jyrkkä olut tahmeassa makeudessaan, mutta makunystyröiden tottuessa se paljastaa todellisen luonteensa, joka on toki ällöttävän makea ja mätä, mutta myös melkoisen juotava ja nautittavakin, selkeästi belgioluille sukua oleva makean mallasrikas olut.

Hugin on olut joka pitää nauttia pienissä erissä, väittäisimme jopa että puoliksi jaettu 0.33l:n pullo voisi olla sopiva annos jälkiruokaa odotellessa, mutta sellaisena muistettava ja ihan hyvä tapaus. Ei tätä kovin usein haluaisi juoda, eikä ainakaan enempää kuin yhtä pientä pulloa kerrallaan, mutta Ummikot jo tässä miettivät että pitäisi hakea pari pulloa lisää – eli sen verran hyvä olut kuitenkin!