Mathildedalin Kyläpanimo, Suomi. Witbier, 4.5%. Pullo, 0.33l.

Suomen pienpanimokartalla tuoreemman pään tapaus Mathildedal on onnistunut tähän mennessä kohtalaisen hyvin vakuuttamaan Ummikoiden kahden henkilön triumviraatin; sekä markettivahvuinen Kantaja että A-kaupan piiriin kuuluva Pirske jättivät hyvän kutinan, eli odotuksia Mathildalle on. Tyyli on witbier, joten jännäämme isosti osaako Mathildedal onnistua siinä missä niin moni muu suomalainen on epäonnistunut: hyvän belgityylisen vehnäoluen teossa.

Lasiin Mathilda kaatuu äänekkäästi ja höttöisesti vaahdoten. Aluksi olut on täysin kirkas – niin kirkas että jo rupeaa vähän pelottamaan! Mutta sitten sakat pakenevat lasiin ja juoman sameus asettuu aivan hyväksyttävälle tasolle. Vaahtoa ei muutaman sekunnin poreilun jälkeen jää juuri lain. Samea olut on väriltään kalpean kullankeltainen, ihan aavistuksen meripihkainen ja hivenen sitruksinen.

Tuoksusta puuttuu se ummehtunut tunkkaisuus joka on pilannut useamman kuin yhden kotimaisen witbierin. Pohjalla on toki maltaista tunkkaisuutta hiven antamassa selkärankaa, mutta sen päällä on tuoksun voimakkaimpana elementtinä mukavan mehukasta ja raikasta mandariinisuutta jota koristaa ripaus vaahtobanaania – ei aivan eri maailmaa saisonien kanssa! Pieniä kirpeän ja kukkaisen vivahteita on myös löydettävissä. Ei ehkä ihan valioluokan witbiertuoksu, mutta hyvä kuitenkin.

Suutuntuma on hyvin hapokas ja melkoisen kuohkea, ja kestääkin hetken ennen kuin maku pääsee esiin hapokkuuden alta. Se mikä sieltä paljastuu ei ole mikään tajuntaa räjäyttävä makukokemus, mutta mukiinmenevä kotimainen witbier silti. Lievän ummehtunutta mandarinisuutta mausta löytyy, jolle vehnä antaa kermaisen kuorrutuksen. Muutenkin vehnän maku on hyvin esillä tässä, antaen Mathildalle sekä pehmeyttä että makeutta sopivissa määrin. Tunkkaisuuskin pysyy aisoissa, joskaan mausta ei löydy tuoksun raikkautta. On kuitenkin todettava ettei Mathilda varsinaisesti tarjoa mitään mikä ei olisi jo entuudestaan tuttua, eikä myöskään ole niin poikkeuksellisen laadukas, että generisyyden voisi unohtaa. Täten Mathilda on ihan kiva mutta loppujen lopuksi liian turvallisen tuttu witbier, jotta tätä kehtaisi ihan hirveästi suitsuttaa. Kotimaisen tarjonnan parempaa päätä selkeästi, kuitenkin.

Mathildallaan Mathildedalin Kyläpanimo pitää kurssin vakaana ja tason tasaisena: kolmas blogiin arvioimamme olut heiltä, ja samalla kolmas jolle voi nostaa peukut ylös, jos nyt kuitenkin pienin, edellämainituin varauksin.