Rekolan Panimo, Suomi. Stout, 5.5%. Pullo, 0.5l.
Pienpanimokamppista, vaihteeksi. Nyt vuorossa blogissamme vähemmälle huomiolle jääneen Rekolan Panimon lisä tämänvuotiseen kampanjaan, laktoosilla makeutettu ja kahvilla maustettu, volteiltaan melko varovainen stout. Kassellaan…
Lasiin Kaffe Stout kaatuu niukasti vaahdoten, eikä pinnalle jää kuin nimellinen kerros epätasaista vaahtoa. Väriltään olut on pikemminkin todella tumman ruskea kuin aivan musta, etenkin valoa vasten tämän huomaa selkeästi. Stoutiksi hiukan kevyen oloinen. Tuoksusta löytyy sekä kahvia että laktoosia, vähän stögistä ja ikävä kyllä ripaus vetisyyttäkin. Ei silti mitenkään kehno tuoksu.
Ikävä kyllä oluen ulkonäkö ei johtanut harhaan: melko ohut ja vetinenkin tapaus on kyseessä. Runko on laimea ja kapea, vaikka siitä löytyykin sekä kahvia että maitoa, ja kaiken lisäksi ripaus lakritsaakin, ja jälkimaku on sekä vetinen että lyhyt. On todella harmi, että Kaffe Stout kärsii vetisyydestä, sillä muuten maku on oikeastaan varsin miellyttävä, ja tuhdimpana oluena tämä voisi olla jopa mainio. Tässä on olut, josta haluamme nähdä imperial stout -version!
Niin se vain on, että hyvissä oluissa on usein ihan syystäkin voltteja. Vaikka Kaffe Stout ylittää kaupparajan melkein prosentilla, menee se ohuen ja jotenkin litteän epätyydyttävän makunsa takia (”tää maku on hyvä – ai se loppukin jo!”) juuri siihen karsinaan, ja on auttamatta selkeä pettymys. Ja vain yhden, mutta sitäkin räikeämmän puutteen takia!
Voi voi.