Flying Dutchman, Suomi. Ale, 7.0%. Pullo, 0.33l.

Nyt on erikoinen olut kyseessä. Nimihirviö-oluita tekevä panimo on tehnyt oluen, jonka valmistuksessa on käytetty tuoksuvalmuskaa ja kantarellia. Katsotaanpa vaikuttavatko nämä makuunkin, vai jääkö ainesosien vaikutus etikettiin…

Lasiin Matsutake kaatuu lagermaisesti vaahdoten, tosin tiivis vaahto jättää pysyväisempää kerrosta jokseenkin kermaista vaahtoa. Oluen väri on rusehtava ja lämpimän punertava. Miellyttävä tuoksu on toffeemaisen kermainen, makea ja lievän sokerinen. Kevyitä savuisuuden ja käyneen hedelmän sävyjäkin löytyy. Jotenkin maalainen tuoksu rehevyydessään, ja varsin mukava. Tulee vähän joku makeahko bitter mieleen.

Bitter-huomio jatkuu makuun, jossa tosin tuoksun makeuden korvaa lahon ja kostean puumainen katkeroisuus. Kellarimaisuutta, tosin ilman mitään epämiellyttävän homeisia sävyjä, tai syysmetsä. Rungossa on myös makeita, nougatmaisia sävyjä sekä rapeaa maltaisuutta. Hitto vieköön, tämähän on kuin onkin bitter!

Vähän vaikea sanoa miten sienet ainesosana ovat vaikuttaneet makuun ja oluen luonteeseen, mutta se on ainakin selvää, että maku edellä tässä on menty ja tehty ennen kaikkea tasapainoinen ja hyvä olut. Ei olut jossa on Sieniä isolla S:llä ja kaikki muu olkoon toissijaista. Ratkaisu on ilman muuta oikea, sillä vaikkei ”virallisesti” bitter ole, on Matsutake parhaita bitter-tyylisiä oluita mitä Suomessa on ikinä tehty. Ainoa negatiivinen piirre on ajan myötä suuhun kerrostuva lievän rasvainen maku, joka ei ole miellyttävä.