Muizas

on

IMG_20190921_232345

Kauen Craft, Liettua. Lager, 4.6%. Tölkki, 0.568l.

Ummikot kävivät piipahtamassa Riikassa, tai Riiassa kuten se oikeasti pitäisi sanoa mutta emme sano, maanmainion neofolk-risteilyn yhteydessä. Satamassa oli terminaalirakennuksessa jokseenkin nuhjuisen oloinen ale-viinakauppa, joka totta kai piti tsekata. Olutta siellä oli aika surkeasti, mutta jotain kuitenkin tarttui mukaan.

Melko mystinen Muizas on yksi näistä. Tölkissä on todella hintsusti tietoa panimosta, mutta Untappedin mukaan Kauen Craft olisi panimon nimi. Hassua kyllä, Kauenin kotisivuilla ei ole mainintaa tästä oluesta – liekö siis jollekin muulle pantu olut, vaiko ihan vaan huti Untappedissa? Mene ja tiedä, näillä mennään, näin on näppylät, yms.

Väriltään äärimmäisen vaalea, kalpea ja hailakan kullankeltainen (tai kusenkeltainen, ihan miten vaan) olut kaatuu lasiin niukasti vaahdoten. Pysyväiskerros on ohut ja keskittyy lasin reunamille. Hento tuoksu tuo mieleen kusivesilagerin terävyydessään ja makeudessaan. Lupailee oikein mahtavaa makunautintoa.

Ja sellaista olut myös tarjoilee. Kalsean ja kuivan terävä, ohuen ja makeutetun maltainen maku ovat kaikki puhdasta ö-luokan kusivesilageria. Sellaista, että jos joku Karhu on ihan jees ja Lapin Kultaa ja jopa Heinekeniä saattaa juoda lasillisen silloin tällöin, niin Muizas on sellainen että voisi skipata vaikka ilmaiseksi saisi. Tulee mieleen pari vuotta sitten testattu Stary Melnik.

Että sellaisia tuliaisia reissusta. Ei juoda toiste. Nyrkkisääntö: pint-koon tölkissä tulevan oluet ovat yleensä järkyttävää paskaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s