Omnipollo, Ruotsi & The Veil Brewing Co., Yhdysvallat. Imperial gose, 11%. Tölkki, 0.33l.

Jaahas, lisää hyvin vahvaa hapanolutta – Evil Twinin Our Marshmallow, Raspberry, Cherry, Vanilla Slush Pop oli 7% hapanolut, nyt arvioidaan 11% (imperial) gose. Melkomoista, kun on ihan stoutinkin mittapuulla tuju vahvuus ja tyylinä on gose, joka yleensä on hyvin mieto.

No, asialla onkin Omnipollo, tuo hipstereistä hipsterein mutta silti niin hyvä panimo. Kaverina Virginialainen The Veil Brewing Co.

Lasiin Tefnut – josta muuten on monia eri versioita – kaatuu paksuna, jähmeänä ja soppamaisena. Väriltään se on todella tumman violetti, aidon mustikkainen ja nätti. Kaatovaiheessa tuli n. puolen sentin verran tumman purppuraista vaahtoa, joka kuitenkin laski ja katosi nopeasti.

Jo tölkin avatessa siitä leyhähtää ilmoille paksu, tuhti tuoksu. Lasissa olut tuoksuu tuhdin, tumman ja alkoholisen mustikkaiselta; mustikkaviiniä tai punaviiniä. Tai jopa likööriä. Tummaa glögiä jonka sekaan on lurautettu reilusti viinaa. Tai mustikkakeitto johon on sekoitettu tiukkoja. Makeutta tuoksussa ei liiemmin ole, vanilja ei tee itseään tunnetuksi. Oluella on hyvin tuhti, ja jopa liian tumman viinimäinen tuoksu.

Pelottaa hörppäistä.

Ja syystäkin.

Tätä voisi kutsua kompleksiseksi. Ensihörppäisyn tunneskaala on kuta kuinkin: ihmetys, iloinen yllättyneisyys, kauhu, kummastus, närästyneisyys, ihmetys. Ympäri mennään, yhteen tullaan. ”Tämäpä on kummallinen. Hei! Kivan makea ja mustikkainen. Eikun mitä ihmettä! Mitä tämä on! Miksi tämä maistuukin ihan viinalta? Hyi! Kylläpä polttelee. No huh. Mitä ihmettä tämä on?”

Jatkohörppäisyissä osaa jo vähän odottaa mitä on tuleman, mutta silti samaa tunteiden vuoristorataa käydään läpi. Kielenpäässä tämä maistuu mustikkakeitolta; siitä se kehitty kohti makean ja hyvin vahvan marjaviinin makua; pikkuhiljaa ponumainen polttelu nousee esiin; hetken juuri rungon taittuessa jälkimakuun nousee esiin siiderimäisiäkin piirteitä; lopulta jäljelle jää syvälle kurkkuun jämähtävä närästys; kerrostuessaan suuhun jää asumaan marmeladinen maku. Tämä todellakin on monipuolinen ja -mutkainen olut, joka silti on myös hyvinkin överi. Ei niinkään voi puhua vivahteista, kuin hyökyaallon vaiheista.

Jos maun jakaa hyviin ja huonoihin puoliin, niin mustikkaisuus on ehdottomasti onnistunutta. Viinaisuus ei niinkään. Närästys menee myöskin huonojen sarakkeeseen. Suutuntuman paksuus: positiivinen. Makeus – josta aistii kuin aistiikin ripauksen vaniljaa – myös onnistumisiin. Maku kokonaisuutena: aivan täysin fifty-fifty. Olut kokemuksena: kaikesta huolimatta positiivinen.

Tefnut w. Blueberries And Vanilla on aivan hemmetin haastava olut. Raskas, tuhti, överin makea, viinaisa, närästävä ja stydi. Goseksi tätä ei kyllä makunsa puolesta voi kutsua, sillä tässä ei ole mitään gosen ominaismakuja, eikä tämä missään nimessä hapankaan ole. Paksuna (ja vahvana) marjaoluena tämä menee, ja on ehdottoman mielenkiintoinen haaste ihmisille, jotka eivät haasteita pelkää.

On vaikea sanoa onko olut lopulta hyvä vaiko huono. Kylmäksi se ei jätä, se on selviö, mutta lähes yhtä selviö on, ettei tätä välttämättä tee mieli juoda toiste. Silti tätä ei tee mieli lytätä tai parjata. Ottakaa tästä nyt sitten selvää, perkele.