Tefnut Hurricane Smoothie

on

Omnipollo, Ruotsi & The Veil Brewing Co., Yhdysvallat. Gose, 11%. Tölkki, 0.33l.

Lisää Tefnutia – tätähän arvioimme muutaman kesällä, ja nyt sitten vuorossa yksi lisää maanmainion ruotsalaisen pienpanimo Omnipollon ja Yhdysvaltalaisen The Veilin ylivahvasta gosesarjasta. Makunsa puolestahan Tefnutit eivät ole gosea nähneetkään, ei sen paremmin klassisia goseja kuin modernimpia variantteja. Mutta mielenkiintoisia tuttavuuksia Tefnutit ovat olleet!

Lasiin tämänkertainen kaatuu sen verran sankkana, paksuna ja härskinä että oikein pistää pelottamaan. Aluksi lasista kaatuu paksua ruskeaa nestettä, joka muuttuu paksummaksi ja ruskeammaksi töhnäksi kun tölkin sisältö hupenee. Lasissa olut näyttää enemmän sorbetilta tai jäähileeltä kuin oluelta. Toffeenruskealta sellaiselta. Hyvin paksun ja jäykän oloinen olut. Vaahtoa tällä ei ollut lainkaan. Tähän nähden tuoksu on yllättävän helppo ja miellyttävä: vähän marjaisa, hedelmäinen, vähän hapankin. Vähän persikkaa, ripaus suklaata, tujaus guavaa – kaikkia on oluen valmistuksessa ilmeisesti käytetty. Trooppista, mutta vähän merisuolaista; verrattuna muihin Tefnuteihin, on tässä ainakin tuoksun puolesta eniten gose-luonnetta mukana.

No huh huh. Jopa on suutuntuma ja maku. Ensin suuhun iskee maitosuklaa tai -kaakao, johon on laitettu hedelmiä sekaan. Sitten mukaan tulee kirpeyttä, ja lopulta suolaa. Ja viinaa. Kylläpä on melkoinen makujen kavalkadi. Tästä oluesta on turha etsiä harmoniaa tai sulavuutta; jos mitään, tämä on riitasointujen kakofonia, sellainen gumbo johon on heitetty ihan kaikkea välittämättä siitä, mikä sopii yhteen. Ja se suklaa ei muuten sovi yhteen ollenkaan, se iskee makunystyröihin todella sotaisasti muihin makuihin nähden. Jälkimaku maistuu joulujen välipäiviltä: siltä, että on neljä päivää ravinnut itsensä suklaakonvehdeilla, ja suuhun on pesiytynyt kauan kestävä suklainen ällötys. Tämä on kyllä todella kiperä olut.

Kylmäksi tämä olut ei jätä, se on selvä. Tätä ei voi kulauttaa kurkusta alas vain yhtenä oluena muiden joukossa, vaan väistämättä pysähtyy ihmettelemään makujen epävireistä sinfoniaa. Maun voimakas raskaus ei tee olutta missään nimessä helpommaksi. Meidän kahden mielipiteet jakautuvat melko jyrkästi: toisen mielestä tämä on suorastaan hirveä ja vastenmielinen juoda, toisen mielestä överiydestä ja makujen yhteensopimattomuudesta huolimatta Hurricane Smoothie on hyvä. Mutta: kylmäksi ei jättänyt kumpaakaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s