Jackie O’s Brewery, Yhdysvallat. Wheat wine, 13.1%. Pullo, 0.376l.
Wheatwinejen, vehnästä tehtyjen barleywinejen kohdalla meidän onnemme on ollut vähän hintsua – Brueryn tuotokset etenkin ovat jättäneet kylmäksi. Tai eivät oikeastaan kylmäksi, herättävät kyllä jälkeenpäinkin tunteita mutteivät välttämättä toivottuja. Sinänsä Jackie O:n Wood Ya Honey ei lähtökohtaisesti paljon parempaa lupaile, valmistuksessa kun on käytetty hunajaa ja tynnyrikypsytystä, mutta toisaalta aiemmin maistettu Jackie O kolahti kyllä. No, kohtahan se nähdään.
Lasiin tämä yli 13%:n vahvuinen litku kaatuu täysin vailla vaahtoa. Väriltään se on valoa vasten pronssinen, maltaisen ruskea, kun taas muuten se on todella tumman ja täyteläisen punertava. Jopa viinimäinen. Tuoksu on jotenkin kotoisa: lämmin, pehmeä, täyteläinen. Onhan tässä viinaisuutta, ripaus tynnyriä, hiukan paksun tahmeaa makeutta (lienee se hunaja) ja alla totta kai tukeva, värinsä kaltainen mallaspohja. Tämä on sen tuoksuinen olut että otetaan suosikkinojatuolissa mukava asento, nostetaan jalat ylös ja nautitaan hitaasti. Eli siis varsin mainio tuoksu.
Maku alkaa yllättävänkin mietona: ensi alkuun runko tuntuu vain paksulta, muttei erityisemmin maistu. Pikkuhiljaa esiin nousee kuitenkin hunajan paksuntama, muuten jopa varovainen tumma, makea, lämmin maltaisuus. Vehnän luonteenpiirteitä tästä oluesta on vaikea löytää. Alkoholisuus nouse esiin heti nielussa oikein tuntuvana korventeluna, ja tynnyrikypsytys antaa oluelle hyvinkin viskimäisen luonteen. Barleywine-sukuiselle oluelle ominainen rusinaisuus tai taatelimaisuus tulee tässä läpi hiukan leivosmaisena – varmaankin kiitos hunajan. Jokseenkin hyvä olut, joskin tynnyri kyllä syö barley/wheatwine-perusmakua jonkin verran… ei kuitenkaan liikaa, etenkin lämmetessään Wood Ya Honey paljastaa tyylin perusmakua. Mausteiden alla oluen perusmaku tuntuu kuitenkin jokseenkin varovaiselta, aralta jopa. Ehkä se on se vehnä.
Jackie O’s onnistuu kyllä hälventämään wheatwine-traumojamme Brueryn hirvitysten jälkeen. Tämähän on nimittäin oikein mainio olut, sellainen jonka voisi kuvitella ostavansa toistekin kaappiin kypsymään ja odottamaan oikeaa hetkeä. Auttamattomasti yksi tämänkokoinen pullo on liikaa yhdelle, haastava jopa kahdelle, mutta maku on mainio.