Morgondagens Bryggeri, Ruotsi. Berliner weisse, 4.5%. Tölkki, 0.33l.
Tämä olut ei itse asiassa ole meille entuudestaan tuntematon, vaan se tuli maisteltua jo vähän aiemmin ja todettua niin hyväksi, että halusimme arvioida sen blogiin. Kyseessä on ruotsalaisen, laadukkaan Morgondagetin näkemys vadelma-lakritsi -hapanoluesta, eli sama kombinaatio kuin CoolHeadin aivan upealla oluella. Dead Headissa meidät sai vakuuttuneeksi se, että ruotsalaiset ovat saaneet hyvinkin erilaisen makumaailman samanhenkisistä lähtökohdista, mutta silti niin että ainesosat maistuvat oluessa.
Lasiin Dead Head – liekö nimi viittaus Grateful Deadin faneihin? – kaatuu muutaman sentin, lievän pinkin vaahtokerroksen saattelemana. Tämä kuitenkin laskee nopeasti, jättäen vain pientä pilvenhattaraa oluen päälle. Väriltään Dead Head on hiukan samean, todella nätin vadelmaisen likaisenpinkki, jossa on ruskean ohella jopa ripaus veriappelsiinia etenkin valoa vasten. Tuoksussa vadelma on päällimmäisenä, mutta sen alta aistii aivan selkeästi lakritsia lakukastikemaisella tavalla. Tuoksu tuo hyvin vahvasti mieleen sorbetin. Aidon ja mehuisan tuoksuinen Dead Head on ulkoisesti valloittava.
Maku ei jää tuoksua pahemmaksi. Ensipuraisu on tuoksun jälkeen yllättävänkin kirpeä ja hapan, mutta seuraavan kulauksen myötä kirpeys kaikkoaa ja erittäin nätti joskin yllättävän hienovarainen vadelmaisuus nousee esille. Lakukin nousee esiin, muodostaen hyvin samanhenkisen kokonaisuuden kuin tuoksussa: sorbettimaista! Tämän alta löytää hyvinkin tuttua pistelevää suolaisuutta: kyllähän tämän berliner weisseksi, joskin moderniksi sellaiseksi, tunnistaa.
Ei tämä CoolHeadin Salted Licorice Raspberry Sourin tasolle yllä, mutta kyllä Dead Head on aivan todella hyvä olut. Hienointa tosiaan on se, että hyvinkin samoista lähtökohdista Morgondagens on tehnyt oluen, joka muodostaa hyvin erilaisen makukokonaisuuden Coolheadin modernin klassikon kanssa. Tämähän se juuri on erikoisolutharrastuksen suola: eri tekijöiden onnistuneet tulkinnat samoista lähtökohdista tarjoavat näkökulmia hyvän oluen makumaailmojen laajuuteen.
Dead Head on taas mainio olut Ruotsin kovasta skenestä. Kannattaa tutustua jos vastaan tulee.