Naïlo Brewing Co., Suomi. Gose, 4 %. Tölkki, 0.44 l. Naïlo on panimo, joka on kohtalaisen tuntematon meille. Muutamia oluitaan olemme maistelleet, ja varovaisen positiivisen muistijäljen ne ovat jättäneet. Mitään pankkia räjäyttänyttä ei kuitenkaan vielä vastaan ole tullut – mutta sen verran kivoja, ettemme ainakaan huonoa odota. Bloodbath kaatuu lasiin vaahtoamatta lainkaan. Väriltään olut on…
Avainsana: hapanolut
Mango & Pineapple Shake
Humalove Brewing, Suomi. Gose, 5.2 %. Tölkki, 0.33 l. Jaahas, sitähän onkin vierähtänyt pari kuukautta edellisestä arviosta – joskus sitä vaan tarvitsee pientä taukoa. Olutta on sinä aikana toki tullut juotua, ei vain ole tehnyt mieli tänne tästä rustailla. No, uuden vuoden kunniaksi emme vietä tipatonta, mutta arvostelurikkaampaa tammikuuta voisimme yrittää. Nyt on vuorossa vanhan…
Peurastaja
Panimoyhtiö Tuju, Suomi. Saison, 7 %. Pullo, 0.33 l. Sitä onkin vierähtänyt tovi edellisestä arviosta – mutta kun hommaa tekee harrastuspohjalla, on välillä hyvä ottaa taukoa. Se ei tarkoita, ettemmekö olisi oluita tänä aikana maistelleet; ei vaan ole tehnyt mieli kirjoittaa. Nyt kuitenkin tauko on ainakin väliaikaisesti ohi, ja juhlistamme sitä vuodenaikaan sopivalla saisonilla: hyvän…
Jeriko Cherry Wild Sour Ale
Mallaskoski Panimo, Suomi. Hapanolut (lambic), 6.4 %. Pullo, 0.33 l. Untappdin mukaan tämä on lambic – mutta käsittääksemme puristit eivät hyväksy kuin Pajottelandissa Belgiassa tehtyjä villihiivaoluita lambiceiksi. Siksipä me laitamme ko. määrityksen sulkuihin. Villihiivaolut kuitenkin on kyseessä, joten maistamattakin tyyli lienee samaan suuntaan kuin Pajottenlandin paremmalla kaljalla. Lasiin Jeriko Cherry Wild Sour Ale kaatuu niukasti…
Strawberry Mango Mojito J.R.E.A.M.
Burley Oak Brewing Company, Yhdysvallat. Hapanolut, 4.8 %. Tölkki, 0.44 l. Lähikauppaamme on tullut Powered By Pien -kaappi, mikä tietenkin tarkoittaa kahta asiaa: olutvalikoima parani kertaheitolla, ja toisaalta kauppalaskumme koko myös kasvoi. Paskaakos siinä, tuumi lapamato kun pyllystä putkahti. Onpahan sentään lisää mielenkiintoista juotavaa! Strawberry Mango Mojito J.R.E.A.M. on yksi monesta J.R.E.A.M. -oluesta, jotka ilmeisesti…
Tiki Moi
Seven Island Brewery, Kreikka. Berliner Weisse, 6.5 %. Tölkki, 0.44 l. Aiemmin arvioidut Seven Islandit olivat molemmat pastry stouteja, joista toinen oli hyvä ja toinen ei niinkään. Nyt onkin vuorossa vallan erityylinen olut – jännä nähdä mihin Kreikan oluttyypit ovat Sorin panimolla yltäneet. Kuten ennenkin, on tämä olut tosiaan Virossa pantu. Lasiin Tiki Moi kaatuu…
Hockeyfrilla Fizzy Dizzy
Morgondagens Bryggeri, Ruotsi. Berliner Weisse, 4.5 %. Tölkki, 0.33 l. Hockeyfrilla tarkoittaa lätkätukkaa eli takatukkaa. Miten se sitten liitty tähän olueeseen? Emme tiedä. Ehkä se maistuu yhtä siistiltä kuin takatukka näyttää? Oletettavasti kuitenkaan ei, onhan sentään kyseessä Morgondagens Bryggeri… joka tekee hyvää olutta. Lasiin Hockeyfrilla Fizzy Dizzy kaatuu hyvin niukasti vaahdoten, eikä pysyväiskerrosta ole lainkaan….
Glögg Sour
Morgondagens Bryggeri/Poppels Bryggeri/Friends Company, Ruotsi. Berliner Weisse, 4.5 %. Tölkki, 0.33 l. Vielä on kesää jäljellä, eikun siis joulua. Ainakin koulujen joululoma jatkuu vielä, joten tätä tekosyytä hyväksikäyttäen juomme pois kaapista löytyneen Glögg Sourin – eihän sitä joulun jälkeen enää glögiä saa juoda, joten se oli nyt tai ei ikinä. Heti tölkin avatessa leyhähtää ilmoille…
Headbanger Facerip 2.0
Cervisiam, Norja. Gose, 6.5 %. Tölkki, 0.33 l. Olemme ennenkin kehuneet Cervisiamia, ja teemme sen taas: panimon tölkit on varustettu tyylikkäillä etiketeillä, ja tölkkien sisältö on yleensä ollut laadukasta olutta. Hapanoluet ja vahvat tummat, eritoten pastry stoutit, ovat olleet panimon vahvuuksia, joten läpeensä modernien ja trendikkäiden oluttyylien osaajahan tämäkin panimo on. Imperiumin Ville Toivanen arvioi…
Tårta På Tårta
Morgondagens Bryggeri, Ruotsi. Hapanolut, 4.5%. Tölkki, 0.33l. Hyvää syntymäpäivää, ilmeisesti. Station Linnésille ilmeisesti, joka ilmeisesti on gastropub jossain ruotsinmaalla. No, ja må han, hon eller det leva ja niin edelleen. Skåål, kippis ja pohojanmaan kautta, nyt me juomme kaljaa. Pastry souriksi tölkin kyljessä tituleerattu Tårta På Tårta kaatuu lasiin hyvin niukasti vaahdoten – ei oikeastaan…