Koskipanimo, Suomi. Pilsner, 4.7%. Pullo, 0.33l. Plevnasta ostettujen oluiden arviointi jatkuu, ja edellisen tapaan pysyttelemme nyt klassisten keskieurooppalaisten oluiden parissa. Saksasta siirrymme askeleen itään, ja nyt on vuorossa siis Plevnan eli Koskipanimon näkemys pilsneristä. Haalean ja hailakan, tekisi jopa mieli sanoa värittömän kullakeltainen ja täysin kirkas olut kaatuu lasiin vaahtoamatta oikeastaan lain. Juoman reunoille jää…
Avainsana: lager
Mörkö MM
Koskipanimo, Suomi. Tumma lager, 5.7%. Pullo, 0.33l. Kesälomareissulla Ummikkoklaani kävi Tampereella ja siellä totta kai Plevnassa syömässä. Ravintolan yhteydessä olleesta panimokaupasta tarttui mukaan sikspäkin verran olutta, joita nyt käymme läpi niiltä osin kun emme aiemmin ole arvoineet. Pakko kehua Koskipanimon/Plevnan oman kaupan hintatasoa – kuudelle oluelle hintaa kertyi reilut 21 euroa, mikä on mielestämme erittäin…
Talveöö
Pohjala, Viro. Baltic porter, 9%. Pullo, 0.33l. Tummien kohdalla käytännössä aina yhtä mainio Pohjala ei ole hetkeen ollut arvioitavana blogissa. Tämä Talveöö-pullo on kuitenkin ollut jo pitkään kaapissa kypsymässä, odottamassa otollista aikaa. Nyt kun parasta ennen -päiväys meni jo elokuussa, tuntui hyvältä ajankohdalta poimia Talveöö syysyötä lämmittämään. Lasiin pikimusta olut kaatuu niukasti vaahdoten suklaisen tummaa…
Pikaisia Mikkelistä
Pieniä ja pikaisia olutarvioita, tällä kertaa Mikkelin reissulta. 420 Extra Pale Ale Sweetwater Brewing Co., Yhdysvallat. Pale ale, 5.7%. Sweetwaterilla on tyylikkäät tölkit, mutta oluet ovat toistaiseksi jättäneet toivomisen varaa. Tuoksu kevyt, raikas, sitruksinen ja vähän tiskivetinen. Maku kevyt, raikas ja hiukan hunajainen sekä rasvainen. Ihan hyvä, muttei vieläkään mikään hittiolut Sweetwaterilta. Al Abordaje Brewdog…
Anchor Steam Beer
Anchor Brewing Company, Yhdysvallat. California common/höyryolut, 4.8%. Pullo, 0.355l. Klassikon parissa ollaan: maineikkaan Anchor-panimon höyryolutta on valmistettu vuodesta 1896 asti, mutta pullotettu vasta viime vuosisadan puolivälin jälkeen. Eihän olut toki vanha eurooppalaisella mittapuulla ole, täällä kun on panimoja ja oluita joiden alkuperä on yli tuhat vuotta menneisyydessä, mutta nuoren maan mittapuulla toista vuosisataa vanha olut…
Craft Beer Helsinki 2018
Kylläpä aika rientää: vastahan Ummikot kävivät ensimmäisillä Craft Beer Helsinki -festareilla ja miettivät että onkohan tällä tapahtumalla tulevaisuutta, ja männäviikolla tapahtuma järjestettiin kolmannen kerran ja on monella tapaa noussut myöhemmin kesällä samalla paikalla järjestettävää Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtumaa mielenkiintoisammaksi. Tänä vuonna Ummikot olivat paikalla festarin viimeisenä päivänä, aurinkoisena ja paahtavan kuumana lauantaina. Vaikka oli…
König Ludwig Dunkel
König Ludwig, Saksa. Tumma lager, 5.1%. Pullo, 0.5l. König Ludwigin hefeweizen kuuluu ehdottomiin vehnissuosikkeihimme, joten kun lähimarketistamme sai jotain muuta kunkkuludwigia, pitihän sitä testata. Ostovaiheessa jostain syystä luulimme tämän olevan dunkelweizen, mutta kyseessä onkin tumma lager. Noh, ei sillä sen väliä, kyllähän tumma sakemannilager aina maistuu. Kuohkeasti, runsaasti ja melko kestävästi vaahtoava König Ludwig Dunkel…
Pikainen klonkutus Turusta
Ummikot käväisivät taas kotimaan suosikkikaupungissaan, Suomen Turussa. Yleensä olemme käyneet Turussa syksyllä, mutta viime kerralla päätimme kokea Turun suven ensi visiitillä koska ovathan käytännössä kaikki Suomen kaupungit kesäkaupunkeja. Ihan suveen visiitti ei osunut, mutta onneksi Ummikoilla on suhteet kunnossa yläkerran Ukon kanssa, ja sovimme että tänä vuonna käännetään nupit 11:a jo aikaiseen. Tiedätte ketä kiittää…
Celebrator & Finne Helles
Celebrator: Brauerei Aying, Saksa. Doppelbock, 6.7%. Pullo, 0.33l. Finne: Münsteraner Finne, Saksa. Helles/vaalea lager, 4.9%. Pullo, 0.33l. Melkein maalissa: vuorossa luukut 22 ja 23 Foodistin olutjoulukalenterissa, ja nyt viimeinkin näyttää hyvältä. Ayinger panimona on taattua laatua oikeastaan aina, ja Celebratorilla on mainetta – kuten suurin osa kahdesta lukijastamme tietää. Finnen Helles kaatuu lasiin niukahkosti vaahdoten,…
Hopfenstopfer Citra Ale & Bremer Keller Pils
Hopfenstopfer: Höffner Brau, Saksa. American Pale Ale, 5.1%. Pullo, 0.33l. Bremer: Union Brauerei, Saksa. Pilsner/Kellerbier, 4.9%. Pullo, 0.3l. Takaisin Foodistin olutkalenterin pariin. Yllättäen, kaksi vaaleaa olutta: APA ja kellariolut – tai ”kellaripils”. OLEMME SUUNNATTOMAN YLLÄTTYNEITÄ! Ulkoisesti melko samanlaiset oluet kaatuvat molemmat lasiin jonkin verran vaahdoten höttöistä, lyhytkestoista vaahtoa joka jättää pientä pitsinpoikasta lasin reunoille. Värimaailmakin…