Ruosniemen Panimo, Suomi. Imperial Stout, 9.5%. Pullo, 0.5l.

Ruosniemen Panimo on ikuistanut itsensä aivoihimme kamalanupean Sourniemen Stoutin kautta – tuo oluthan oli aivan hirveän makuinen mutta silti kieltämättä taidokkaasti ja tyylillä tehty ja siten arvostettava olut vaikka kiitos, emme enää ikinä välttis halua maistaa sitä (tai en tiiä). Samaan aikaan samassa paikassa, eli viimevuotisissa Helsingin Suuret Oluet, Pienet Panimot -festareilla maistoimme myös Vahtimestari-vaniljastoutia, joka oli myös hyvä – joskaan ei likimain yhtä mieleenpainuva!

Alkon taannoisiin käsityöläisolutviikkoihin saapui Ruosniemeltä tätä olutta, joka jatkaa tuhtien ja tummien sarjaa panimolta. Ei tämäkään tosiaan mikään höyhensarjalainen ole: 9.5% potkua, väri musta kuin mustaan verhottu tosimusta juttu, ja sellaisella tosi paksulla ja tahmealla imperial stoutmaisella tavalla. Vaahtoa ei tullut kuin nimeksi, mutta tyylille uskollista tämäkin käytös. Tuoksussa alkoholi tuo terävää ja kylmää voimaa, ja sen ohella tuoksussa on paljon paahteista maltaisuutta hiukan kahvisesti – mutta ennen kaikkea tämä tuoksuu tumman paahteiselta maltaalta, kahvisuuskin on vain ohut sivujuonne. Voimakkuus ja tuhtius vie ajatukset väistämättä barley winen suuntaan. Tämä olut ei leiki, vaan lähtee heti tappamaan: ”Mä oon alkoholia ja tummaa mallasta, haista vittu!” Sanalla sanoen: rispekt.

Suutuntuma on pienoisesta hapokkuudesta huolimatta to-del-la pehmeä, vähän kuin silkkiin verhottu nyrkkirauta. Maku on hyvin makea ja suolainen, lakritsia ei vain voi olla mainitsematta! Ylilyödyn imelä makeus vie sekin ajatukset barley winen suuntaan, mutta toisaalta suolaisuus ohjaa ajatuksia muualle. Vuorineuvos ei maussakaan leiki, vaan ottaa heti tappo-otteen kurkusta: se on joka tavalla ylilyöty, liioiteltu ja kovaääninen. Makeutta on liikaa, suolaisuutta on liikaa, alkoholia on liikaa, polttelua on liikaa. Sanalla sanoen Vuorineuvos on: liikaa. Se on aikaa vaativa olut joka ei päästä juojaa helpolla… tässä oluessa nupit menevät yhteentoista. Kuten imperial stoutilla kuuluukin, eihän tämä ole oluttyyli jonka kuuluu olla iisi nautiskeluolut, vaan ajan kanssa nautittava tuhti nestemäinen iltapala. Humalaa maussa ei ole kuin nimeksi, jälkimaussa sen huomaa parhaiten mutta siinäkin se on melko ontosti kumiseva.

Vuorineuvos on tavallaan sukua Sourniemen Stoutille: se on tinkimättömän ehdoton, kompromissiton ja jyrkkä olut joka ei pahemmin päätä paijaa vaan iskee heti luun kurkkuun. Toisin sanoen määrätietoisen taitavasti tehty olut. Siltikään emme voi kehua sitä mainioksi olueksi, sillä ehdottomuudessaan se on – kylläpä vain – liian ehdoton. Vuorineuvoksella kaikki mittarit ovat punaisella, ja siten – vaikka se onkin tyylikäs olut – ei siinä kuitenkaan ole mitään aineksia suursuosikiksi tai edes olueksi jota välttämättä haluaisi kovin usein juoda uudelleen. Kertaluonteisena kokemuksena sen arvoinen, mutta siinäpä se oikeastaan on. Näin tyylikkään ehdotonta olutta ei kuitenkaan voi olla kunnioittamatta.