Panimo Hiisi, Suomi. Milk stout, 5.3%. Pullo, 0.33l.

Hiisi vieköön – tämän tyylikkään panimon tuotteisiin perehtymistä jatketaan! Hiisi on Ummikkoin mielestä Suomen pienpanimopoppoon kärkijoukkoa tällä hetkellä. Hiisi on luonut onnistuneesti itselleen omintakeisen ja tyylikkään imagon etikettien grafiikalla ja oluiden kansanperinteestä usein lainaavilla nimillä, ja tekee kaiken lisäksi pääosin kelpoja oluita, sekä uskaltautuu myös välillä vähän kokeilevampaankin ilmaisuun. Vielä ei Hiisiltä ole ihan kotimaisen kärkikastin oluita tullut, mutta uskomme että panimolla on avaimet onnistumiseen kourassaan, ja että on vain ajan kysymys milloin täältä tupsahtaa hitti. Kaiken lisäksi Hiisin ilmaisu ei ole mihinkään yhteen muottiin rajoittunut, vaan kattaa kiitettävän laajalti oluen spektriä.

Mutta nyt maitostoutin kimppuun!

Kyyttö, jonka tahdissa pitäisi etiketin mukaan nautiskella My Morning Jacketin musasta (mitä emme tee), kaatuu tuoppiin kohtalaisesti vaahdoten, mutta tuo tummahko vaahto katoaa johdantokappaletta kirjoittaessa oikeastaan kokonaan, jättäen vain pientä kotikaljamaista röpelöä juoman pinnalle. Väriltään olut on matan musta, sellaista mustaa joka oikein imee valon sisäänsä. Muutenkin tukevan oloinen olut on kyseessä! Tuoksussa on laktoosimaista makeutta ja lakritsin suolaisuutta sekä hiivaista taikinaisuutta, mutta yllättäen kyllä myös juoman viittä ja puolta volyymiprosenttia tuhdimpaa (alkoholista) terää, ja muutenkin juoma on näinkin miedoksi ja maitostoutiksi epätavallisen jykevän ja painavan tuoksuinen… tulee jopa imperiali mieleen! Kaiken alla lymyilevä reilu paahteisuus viimeistelee oikein hyvän tuoksun nätisti. Etiketissä olutta kuvaillaan lempeän lauhkeaksi, mutta tuoksu ei varsinaisesti ole lempeä eikä lauhkea – pikemminkin ehkä uinuva peto!

Siinä missä milk stoutit usein ovat makeahkoja, ei Kyyttö siihen suuntaan nojaa, vaan ehdottomasti enemmän lakritsiseen suolaisuuteen. Erityisen jykevä maku ei kuitenkaan ole, vaan pikemminkin melko suunmukainen. Siinä on hiukka makunystyröitä työllistävää karheaa rakeisuutta, eikä se todellakaan ole samettinen tai ns. smooth – suolainen rakeisuus on päivän sana, vaikka ovatkin kaksi sanaa. Kuka näitä laskee? Jälkimaussa lakritsi puhkeaa kunnolla kukkaan, selvästi jos nyt ei kuitenkaan erityisen vahvana, vaan pikemminkin sellaisena biisin fadeoutina, jossa kaikki muut soittimet ovat jo hiljentyneet. Erityistä paahteista, maltaista tai humalaista luonnetta oluessa ei ole, vaan vähän liiankin yksiulotteisesti suolainen tämä on. Pieniä makeaan kallistuvia sointuja pääsee välillä pintaan, muttei ihan tarpeeksi rikkoakseen monotonisuutta. Siltikin Kyyttöä juo ihan ilokseen – yksiulotteisuudestaan ja siitä johtuvasta kasvottomuudestaan huolimatta aivan juotava tumma olut.

Kyyttö ei siis ole se hitti jota Hiisiltä odotamme. Se on ihan hyvä olut, muttei sen enempää – eikä sen vähempääkään.