Kun uusi Terminator ilmestyy valkokankaalle, on Ummikoidenkin aika kaivaa itsensä naftaliinista ja mennä touhua katsomaan – näin vaikka kaksi edellistä Terminator-leffaa ovat olleet lievästi ilmaistuna kohtuu köykäisiä. Onneksi uusin Genisys petrasi roimasti ja oli, toisin kuin Ummikot ennakkoon odottivat, oikein mukavaa toimintarymistelyä. Tietenkin nostalgian osuutta leffaan tykästymisessä ei pidä aliarvioida, sillä etenkin elokuvan alkupuolisko iski pöytään häpeilemättömän paljon viittauksia etenkin ensimmäisen Terminator-leffaan, mennen jopa niin pitkälle että joitakin kohtauksia kopioitiin ihan 1:1. No, leffan tarina oikeutti tämän ratkaisun, mutta olihan se aika ilmeistä kalastelua… johon meidän kaltaisemme 80-luvun lapset, jotka ovat kasvaneet kahta ekaa Terminatoria katsellen, tarttuivat mukisematta. Loppua kohden leffa taantui hiukan tavanomaisen köpön nykyäksönin tasolle, ja uusi superterminator oli vähän mälsä, mutta leffa onnistuu ansiokkaasti sotkemaan Terminatorin tarinan ja kronologian vielä sekavammaksi kuin se, että John Connor pelastaa häntä roimasti nuoremman Kyle Reesen joka sitten siittääkin John Connorin kymmeniä vuosia ennen omaa syntymäänsä. Arskakin oli hyvässä vedossa, ja hänen ikääntymistään käytettiin ihan toimivasti ja paikoitellen jopa hauskasti hyväksi. Ikävä kyllä aikataulujen takia ainoa hyvä vaihtoehto oli 3D-versio leffasta, ja ihan oikeasti: kuinka helvetin turhaa koko 3D-paska on? No aivan helvetin turhaa. Tässä leffassa ei ollut edes sitä yhtä päräyttävää 3D-efektiä. Aivan turhaa rahastuspaskaa. Mutta muuten leffa oli ainakin sellainen 8+/10 kouluarvosanoin.

Samalla reissulla Ummikot harrastivat myös korkeakulttuuria ja menivät tarkastamaan Ateneumin suomalaisten ja norjalaisten taitelijoiden näyttelyn. Ihan kivoja tauluja siellä oli, oikeasti, mutta silti vähän huijattu olo tuli. Ensinnäkin sapettaa maksaa 12e yhden kerroksen näyttelystä, ja toisekseen mainostettuja satu- ja tarukuvituksia oli melko vähän, enemmän oli maisemakuvia, omakuvia ja tietenkin niitä jo tuttuja Gallen-Kallelan Kalevalakuvia. Se mitä näytillä oli oli kyllä hienoa, mutta tyyristä hupia noin vähästä, ja mainonta oli meistä painottanut liikaa Kittelsenin ja muiden satumaalauksia, joita oli oikeastaan vain yksi sali.

Totta kai Ummikot kävivät myös hiukan olutkulttuuriin tuntumaa ottamassa. Kuinkas muuten.

Olutmatka alkoi kotoisesta Jyväsestämme, mutta ensimmäiset uutuudet tuli nautittua lounaan yhteydessä Kampin Rotterdamissa. Koskipanimon eli Plevnan Petolintu Pils ja saksalainen König Ludwig Weissbier kyydittivät parit toastiet alas. Petolintu oli ihan hyvä – IPA:ksi. Tuoksu oli selkeästi kyllä lagermainen, rapsakan raikas ja kevyen hedelmäinen, mutta maku oli yllättävän humaloitu ja katkeroinen. Vaikka ihan hyvän makuinen olikin, tuntui lievältä pettymykseltä saada tuoppiinsa olutta joka menisi ihan IPA:sta kun pilsiä pyysi. Ludwig-kunkku puolestaan näytti, tuoksui ja maistui vehnäoluelta: kuohkea suussa, pehmeä ja suorastaan nautinnollinen vehnäolut. Kuohkeudessaan Ludwig toi hiukan mieleen Hoegaardenin, mutta muuten kyseessä oli ehta Baijerilainen vehnäolut ja vieläpä erittäin hyvä sellainen.

Ateneumin ja leffan välissä Ummikot poikkesivat Tennispalatsin William K.:ssa, Ummikko N halusi nimittäin juottaa Ummikko M:lle Brouwerij Bosteelsin Kwakin, tuon omituisesta tuopistaan tunnetun belgioluen. Ikävä kyllä olut tarjoiltiin ihan tavallisesta jalallisesta olutlasista, mikä oli iso pettymys. Jopa belgialaiset tuttumme kun olivat ehdottomasti sitä mieltä että Kwak on parasta sen omasta tuopista. Perkeles. Mutta eipä siinä, kyllä Kwak vääränmallisesta lasistakin maistui – kevyen pähkinäiseltä, soraisalta ja luumuisan hedelmäiseltäkin, toffeemaiselta tuoksuva olut maistui aavistuksen leipäisältä karkealla tavalla, mutta myös kypsän ja pehmeän hedelmäiseltä. Täyteläisyydestään huolimatta ei niitä haastavimman pään belgioluita, vaan kohtalaisen helposti nautittava ja kohtuuhyvä olut. Ummikko N valitsi Hiisin, Doughnut Islandin ja Tres Bonesin yhteistyöoluen Broken Bones Farmhouse Ale, joka oli vähän vikatikki: vain Sorachi Ace -humalalla humaloitu olut tuoksui pihlajanmarjaiselta, hapankirpeältä ja syysmarjaisalta ja oli melko hapokas. Jännä tuoksu sai jatkoa mausta, joka oli myös hapokas, aivan liian kuohkea ja marjaisan hapan. Kyseenalaisen maun upotti viimeistään epämiellyttävän tunkkainen jälkimaku. Meidän pirtaamme Broken Bones oli aivan liian hapan. Rotterdamin listalla tämä oli belgityylisten oluiden listalla, ja ehkä pientä belgihenkisyyttä maussa olikin. Ei jatkoon: Broken Bones ei ollut suoranaisesti paha vaan pikemminkin inhottava.

Leffan jälkeen Ummikot kävivät Stonesissa syömässä stadin parhaita burgereita. Ruokajuomiksi tuli Pyynikin Wheat-vehnäolut ja Rekolan Panimon Kesäkolli, vehnäolut sekin. Pyynikin vehnä tuoksui ja maistu erittäin paljon tuoreelta ranskanleivältä – outo muttei epämiellyttävä maku. Ripaus appelsiinia oli mukana sekä tuoksussa että maussa. Ikävä kyllä Pyynikin tuotos oli vehnäolueksi aivan liian kevyt ja hapokas, ja siten tyylinsä edustajan pettymys. Rekolan kesäkollikin oli vehnäolueksi auttamattomasti liian kevyt, sekä maussa että tuoksussa oli liikaa inkivääriä ja liian vähän oikeastaan kaikkea muuta. Ikävä kyllä tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että kotimaisiin vehnäoluisiin joutuu pettymään.

Illan päättäjäisiksi käväisimme vielä tarkastamassa Steam Hellsinki -yökerhon, joka sisustukseltaan oli mukavan eksentrinen ja tunnelmaltaan mukavan rento. Paitsi että musiikki oli aivan liian kovalla! Ottaen huomioon ettei paikassa ollut edes tanssilattiaa, tuntui tyhmältä pitää musiikkia niin kovalla että normaali keskustelu oli mahdotonta, piti huutaa jos halusi että pöytätoverit kuulisivat jotain. Paikalla tuli myös testattua Steamin nimikko-olutta, Vakka-Suomen Panimon panemaa Steam Petrol -pilsner, joka oli aika etovaa litkua. Kevyessä maussa oli jokin todella häiritsevä juonne joka torppasi oluen. Myös Shepherd Neamen kohtuumaineikasta Spitfireä tuli testattua, joka oli perushyvä bitter, joskaan mitään asiaa esim. Fuller’sin parhaiden bitterien kanssa kisaamaan sillä ei ole. Itse asiassa pidimme molemmat jopa Trooperia parempana, mutta sehän oli yllättävän laadukas bitter.