Saint Arnold Brewing Company, Yhdysvallat. Imperial spiced stout/pumpkin ale, 11%. Pullo, 0.76l.

Ummikot saivat taas kerran paketin Ameriikan Texasista, joka sisälsi jotain roinaa ja useamman pullon sikäläistä pienpanimo-olutta. Käsittääksemme Texas on viime vuosina ollut ns. ”hotbed” artesaanioluille, ja onneksemme Ummikoilla on siellä päin ystävä joka hänkin on olutaficionado (kyllä, ulkomaankielinen sivistyssana!). Tällä kertaa paketti sisälsi useamman St. Arnold -panimon oluen, ja me toki aloitamme tällä, satsin vahvimmalla oluella. Halloweenikin tuli ja meni, joten juodaan kurpitsaolut pois ennen kuin sen muisto on kokonaan haalistunut, vähän niin kuin viime perjantaille kävi.

Yönmusta kurpitsastout kaatuu lasiin niukasti vaahdoten hyvin nopeasti kokonaan katoavaa mokkaista vaahtoa. Valoa vasten Pumpkinatorissa on pientä punertavaa häivähdystä, ja yhdistettynä vaahdottomuuteen tekee se oluesta petollisen kevyen oloisen. Ei uskoisi yli kymmenvolttiseksi, vaan kyllä se näin vaan on.

Tuoksussa on kurpitsaisuuden ohella reilua mausteisuutta ja – kylläpä vain – alkoholia! Viimeksimainittua hyvin reilusti. Tuoksu on jouluisessa mausteisuudessaan hiukan happaman taikinainen, kuin jouluinen sahramipulla, tai alkoholilla kostutettu maustekakku. Tuhti ja mausteikas tuoksu ei kuitenkaan ole liian päällekäyvä, vaan itse asiassa oluen vahvuuden huomioon ottaen jopa elegantti ja tasapainoinen. Tuoksun jokainen osa-alue pääsee hyvin esiin, mutta pelaa silti yhteen. Tumman alen tuoksun päälle yhdistyvät alkoholin, kurpitsan ja mausteisuuden aromit tekevät siitä myös melko omaperäisen, ehdottomasti positiivisella tavalla.

Jos olut ulkoisesti vaikuttikin hiukan kevyeltä, ei suutuntuma tahi maku todellakaan sitä ole. Ensi hetkestä lähtien suutuntuma on jähmeän ja siirappisen tahmeanpaksu. Ja makua, sitä Pumpkinatorissa riittää: se ei ole sen enempää kevyt kuin yksiulotteinenkaan. Pohjalla on tuhdin imperialin ylikypsää lakritsimaisuutta, joka toimii ponnahduslautana jopa väkevälle mausteisuudelle, lihaisalle kurpitsalle ja liköörissä uineelle englantilaistyyliselle hedelmäkakulle. Kurpitsa on makukokonaisuudessa ehkä se pienimmässä roolissa oleva juonne, kun taas alkoholinen mausteisuus on se vahvin, eikä suolaisenmakeaa, tahmeaa ja paksua perus-imperialin makua myöskään pidä vähätellä. Hiukan yskänlääkemäisyyttäkin löytyy. Jälkimaku on, kuten näin vahvoilla tummilla oluilla tuppaa olemaan, lähinnä alkoholin korvennusta koko matkan nielusta mahaan. Tuhtiudessaan vaativa Pumpkinator ei todellakaan ole mikään joka tilanteen tumma, eikä tämän kokoinen pullo sovi kovin hyvin yksin nautittavaksi, mutta maustettujen stoutien ja tummien kurpitsaoluiden saralla Pumpkinator on vähintäänkin kelvollinen yksilö. Jos tätä satutte löytämään, säästäkää se hyvän liha-aterian jälkiruokaolueksi – ja varmistakaa että on hyvää seuraa, jonka kanssa jakaa tämä!

Kuten sanonta kuuluu, on kaikki isompaa jenkeissä. Iso pullokin on 0.76l nollaseiskavitosen sijasta, ja 11%-volttinen kurpitsaolut on luultavasti sellainen, jonka teksasilainen möhömaha vetää perjantaina siksarin verran lämmittelynä. Leikki sikseen, taas kerran esimerkki siitä että Yhdysvalloissa on oivaa näkemystä siihen, miten vahva ja vaativa olut kuuluu tehdä.