Anderson’s, Viro. Berliner weisse, 4.8%. Pullo, 0.33l.

Virolainen Anderson’s on muutamaa hiukan köpöisempää poikkeusta lukuun ottamatta antanut itsestään varsin pätevän kuvan, ja etenkin hapanoluet tuntuvat olevan heidänkin bravuurinsa. Mustaviinimarja-berliner weisse tyylinä kuulostaa moiselle panimolle melko turvalliselta oluelta.

Lasiin äänekkäästi poreileva, purppuranpunainen olut kaatuu vaahdoten n. puolen sentin verran hapokasta, nopeasti katoavaa vaahtoa. Pysyväiskerros on käytännössä olematon. Tuoksu on happaman, voimakkaan marjaisa, täyteläinen, paksu ja jyty. Myös makeutta tuoksusta löytyy. Runsas ja miellyttävä.

Suutuntuma on varsin hapokas, mikä taittaa terää tuntuvalta happamuudelta. Maussa on mustaviinimarjaa, mutta myös jotenkin punajuurimaista kummallisuutta, joka oluessa on melko hämmentävää. Olut on sen verran kuohkea, että rungon maku jää vähän harmillisesti peittoon. Jälkimaussa nousee selkeää muttei ylen voimakasta kirpeää, marjaisaa happamuutta – kuin pakastemarjoja. Purple Panther on yhdistelmä hyvää perusmakua ja sekä omituisia että vähemmän onnistuneita piirteitä. Punajuurimaisuus on niitä vähemmän onnistuneita, kun taas rungon hyvää makua suusta pois puskeva kuohkeus on niitä omituisia.

Purple Panther on olut, joka tuhoaa itsensä. Sen perusmaku on hyvä, kevyt, nautittava mutta silti hapan. Anderson’s ei kuitenkaan anna sen kantaa itseään, vaan on tunkenut mukaan sekä makuun että suutuntumaan piirteitä joiden myötä olut on vähemmän kuin se voisi olla. Vähemmän on enemmän, sano.