Brewdog Overworks, Skotlanti. Sour ale, 5.8%. Pullo, 0.5l.
Oli aika, jolloin Brewdog oli koiran pallit. Punk IPA oli kuuminta hottia, ja tuntui että vähän jokainen panimo matki Brewdogin humalointityyliä. Nyt kuitenkin panohurtan tähti on hiukan hiipunut, eikä se panimona aiheuta enää samanlaista innostusta kuin ennen. Toisaalta, Brewdog on myös päässyt eroon trendivuosiensa ikävästä tavasta humaloida monet oluet liian samalla tavalla – tuntui välillä ettei ole väliä onko lasissa red ale, IPA tai jokin muu, aina se maistui vain Brewdog-humaloinnilta.
Overworks on Brewdogin ”sivuliike”, joka ilmeisesti tehtailee vähän erikoisempia ja kokeilevampia oluita pienehköissä erissä. Jotain olemme aikaisemmin maistaneet, mutta Cosmic Crush Raspberry -hapanolut on ensimmäinen jonka arvioimme.
Lasiin Cosmic Crush kaatuu vaahtoamatta. Olut on vesimelonin värinen, hiukan haalistuneen punainen ja hyvin mehuisa. Vaahdottomuus vain lisää mehumaista olemusta. Tuoksu on todella hapan ja vadelmainen; kuin etikkaan säilöttyjä vadelmia. Hiukan tulee myös mieleen esim. Rodenbachin Grand Crun tyyppiset hedelmäiset belgihappamat. Aika kiva tuoksu, etenkin jahka nenä rupeaa haistamaan välittömimmän happamuuden ohi.
Ensipuraisusta menee muuten naama norsun tiedät-kyllä-mille. Vitulle, siis. Hapanta on. Jo toisen hörppäisyn myötä suu rupeaa kuitenkin tottumaan happamuuteen, ja vadelmaisuus pääsee esille. Mausta ei Rodenbachmaisuutta löydy, vadelma tuo selkeästi erilaista marjaisuutta jos ei kuitenkaan makeutta. Kyllä tämä jokseenkin happamana pysyy koko ajan vaikkei vedäkään naamaa irvistykseen. Itse maku ei erityisen vahva ole, minkä takia tästä ei tule sellaista mummonmehutiiviste-vibaa mitä joistain hapanoluista tulee. Maku ei myöskään ihan hirveästi kehity, vaan pysyy samalla tavalla vadelmaisena, happamana ja mehuisana alusta loppuun. Ihan kiva maku kyllä, mutta yksiulotteinen. Ja sen verran hapan että ei varmasti ihan jokaisen suuhun sovi – 0.5l pullo kannattaa ilman muuta jakaa vähintään kahden ihmisen kesken.
Cosmic Crush Raspberry Sour on ihan peruspätevä hapanolut, joka ei kuitenkaan anna aihetta isompaan innostuneisuuteen. Kyllähän tämän juo jos tuoppiin sattuu, mutta vähänlaisesti syitä lähteä metsästämään tätä on.
One Comment Lisää omasi