Mallassepät, Suomi. Sour ale, 6.3%. Pullo, 0.33l.
Tässä olut, missä Xzibit? Ammoisesta MTV:n, siis sen musatelevisiokanavan jossa ei musiikkia taideta enää kuulla, ohjelmasta nimensä lainannut olut on osa Mallasseppien Pimp My… Sour -sarjaa, eli siis pimppisarjaa, johon kuuluu myös ainakin Passion Fruit -variantti ja kaksi mustikkavarianttia, 5.3% ja 6.3% vahvuiset. Ainakin vahvempi mustikkavariantti oli varsin hyvä.
Vadelmapimppi kaatuu lasiin juurikaan vaahtoamatta. Väriltään tämä mehu on mehunpunainen, vadelmaisen kylmänpunainen. Oikein nätin näköinen mehu, jonka miellyttävä tuoksu on tuhdin, jopa marmeladimaisen vadelmainen. Oluen valmistuksessa käytetty vanilja antaa mukavaa paksuutta ja leivosmaisuutta tuoksuun – tituleeraapa pullo tätä pastry souriksi.
Ensipuraisulla maussa on kyllä ihan tuntuvaa happamuutta, muttei missään nimessä liikaa tai edes erityisen runsaasti – muistikuvien mukaan mustikkaversio oli happamempi. No, toisaalta ehkä vadelma taipuukin makeampaan suuntaan paremmin. Maussa on samaa leivos- ja marmeladimaisuutta kuin tuoksussa, mutta myös aidon vadelman karvautta. Sour aleksi tämä on erittäin helppo ja muillakin tavoin varsin miellyttävä tapaus, jossa pieni happamuus, aito marjaisuus ja vaniljan mukanaan tuoma leivosmaisuus yhdistyvät oikein kivaksi, kaikesta huolimatta kevyehköksi olueksi. Joka ei – taas kerran – maistu oluelta laisinkaan. Mehuahan tämä on. Mutta miellyttävän tasapainoista olutmehua.
Naantalilainen Mallassepät on panimo, jota ei kovin usein Ummikkolandian marketeissa ja Alkoissa vastaan tule. Siksi tartuimme tilaisuuteen ja ostimme tätä kun Turussa kävimme, ja ihan kiva että teimme niin: vadelmapimppi kun on oikein mukava olut.