North Coast Brewing Co., Yhdysvallat. Belgityylinen ale, 9.4%. Pullo, 0.355l.
”Fuck jazz”, tokaisi psychobillylegenda P. Paul Fenech aikoinaan varsin mainion psykoottisen rockabilly-instrumentaalinsa alussa. Itse emme ihan niin pitkälle mene, mutta voimme toki myöntyä juomaan pullollisen bebopia – ainakin jos se tulee vahvan belgialen muodossa, kuten jenkkiläisen North Coastin veli Thelonius.
Luostarioluisiin ja jatsiin viittaavalla nimellä varustettu olut kaatuu lasiin vaalean vaahdon saattelemana, joka nopeasti laskee n. puolen sentin kerrokseksi, joka puolestaan haihtuu melkein kokonaan hiljalleen. Jäljelle lasiin jää tammisen punaista, jotenkin väriltään lämpimän oloista olutta, jonka tuoksussa on kirsikkaa, portviiniä, hedelmäisyyttä ja kosolti, noh, belgialaisuutta. Kiva tuoksu.
Maussa on todella miellyttävää, lievää tammisuutta, jonka päälle ladotaan luumua, kirsikkaa ja humalaa. Runko on alkoholinen, mikä piirre vain vahvistuu jälkimakuun tultaessa – suorastaan tuntuvaksi korventeluksi nielussa. Itse runko ei ole tumman tumma, muttei myöskään kevyt; ei liian överin hedelmäinen, mutta silti reilun ylikypsä; ei ylilyödyn makea, mutta silti sopivan mätä. Oikeastaan tässä on melko hienolla tavalla saatu kiinni tummemman belgialen, quadin (tai tripelin) tason vahvuuden hyvät puolet. Thelonius-broidissa on mukavaa tasapainoa ylikypsän hedemäisyyden ja kirsikkan tyylisen tummemman marjaisuuden välillä (juu, kirsikka on hedelmä, mutta juunou), jota tammiset piirteet mukavasti tukevat sivustalta. Vahvuus tuo kokonaisuuteen lämpöä, ja lopputulos on oikein mukava jaettava pullollinen. Yksin juodessa tämä voisi olla vähän turhan tuhti joka tavalla.
Myönnämme auliisti ettemme ole suuria jazzin faneja – perus-Billie Holidayt ja Ella Fitzgeraldit ovat toki tuttuja, ja välillä saatamme eksyä kuuntelemaan John Coltranea, ja löytyy hyllystä yksi Miles Davidin levy josta emme tykkää, mutta: jos pullotettu nestemäinen bebop on näin maukasta, ehkä pitää antaa korvien kautta nautittavalle muodolle toinen mahdollisuus. Sen verran laadukasta North Coastin Brother Thelonius on, että jazzia enemmän kolmen soinnun punkiin tottuneet arvostelijat toteavat näin.