Naparbier, Espanja. Imperial stout, 11.5%. Tölkki, 0.44l.
Naparbier on yksi tämän hetken trendipanimoista, tai vähintäänkin vankka bubbling under -osaston panimo. Me emme kuitenkaan panimon tuotteita ole blogiin arvioineet, mutta korjataanpa asian tola nyt, jotta saamme satunnaisia hakukoneosumia silläkin sanalla. SEO:a, sano!
Hauskalla kattietiketillä varustettu olut kaatuu niukasti vaahdoten lasiin. Väriltään olut on juuri niin musta kuin vahvuudesta ja tyylistä voisi päätellä, eli musta. Tuoksu puolestaan onkin jotain! Kaukana lasistakin tuntee nenässä vahvana banaanin tuoksun. Lähempänä tuntuu ripaus tummaa, paksua makeutta, ripaus toffeeta ja paljon banaania hyvin makealla, sokeroidulla tavalla – Mustanaamio-karkkipusseissa tulleita Guran-vaahtobanaaneja. Jännä tuoksu!
Maussa banaanisuus ei onneksi ole ollenkaan yhtä korostunutta: päinvastoin, tuoksuun nähden se on jopa yllättävän vaimeaa! Rungossa on enemmän kolamaisia piirteitä (vaiko kolatoffeeta?) yhdistettynä salmiakkijauheeseen – sellaiseen väkevänpuoleiseen. Nielussa polttelee jopa chilisesti! Kitalaessa tuntuu tuoksun banaanisuutta, mutta edellämainituille mauille alisteisena. Pikkuhiljaa esiin nousee myös suklaisia ja/tai mokkaisia piirteitä, jotka syrjäyttävät kolan. Maun kehityskaari ei ole aivan älyttömän laaja, mutta jokseenkin miellyttävä – Overfed ikään kuin kurottelee pastry stoutien överiin makumaailmaan pysytellen silti mukavasti hiukan perinteisemmän imperialin alueella. Lopputulos on aika veikeä, jopa leikkisä.
Overfed on imperialina varsin mielenkiintoinen tapaus. Se ei ole sen paremmin perinteinen kuin trendien aallonharjalla surffaileva, vaan jossain siellä välissä lymyilevä olut joka kurottelee vähän molempiin suuntiin. Lopputulos on mallia hyvä – jos nyt ei kuitenkaan erinomainen. Ei ehkä ihan kaikkien pirtaan sopiva, mutta jos mokkabanaanipirtelöstout tuntuu hyvältä idealta, kannattaa etsiä tätä lasiinsa.